Kaikkina kauniina päivinä, kun päivällinen oli ohitse, kulkivat Meeri, Helka ja pojat luistimineen luistinradalle, missä tavallisesti tapasivat Toivon, Iineksen, Elman ja monta muuta toveria. Heidän oli silloin tapana kilpailla luistelussa taikka luistella käsi kädessä, joka myöskin oli "hirveän hauskaa".
— Minä ajattelen kuitenkin usein kaipauksella luistinrataa kotona venetalaslahdella — oli Helkan tapana sanoa, kun Freedrik auttoi häntä pysymään luistimilla, joilla hän oli vähän tottumaton liikkumaan ja sitäpaitsi jotenkin "arkamainen", kuten Meeri sanoi. — Siellä ei tehnyt mitään, jos kaatuikin välistä ja oli vähän kömpelö, mutta täällä olen niin ujo, kun oppimiseni käy niin hitaasti.
— Älä huoli, en luule, että täällä kukaan joutuu niin tarkkaan katselemaan toista — lohdutti serkku, kurottaen hänelle vahvan kätensä tueksi, jotta hän saisi rohkeutta lähteä radalle, jossa Meeri ja Toivo lensivät tuulen nopeudella.
Kello seitsemän täytyi tämän iloisen huvin kuitenkin loppua, jos tahtoi tarkasti lukea huomispäivän läksyt, ja pian reippaat luisteliat olivatkin jo ajatuksineen syvästi vaipuneet luettaviinsa, Bruunokin vanhaan pöpöönsä, matematiikkaan. — Lukukauden kuluessa he olivat monesti käyneet raajarikkoisten koulussa Jannea katsomassa. Varsinkin Freedrik otti hyvin lämpimästi osaa pojan kohtaloon ja iloitsi hänen edistymisestään; hän oli mielestään jonkinmoisessa edesvastuussa heidän yhteisestä turvatistaan, jonka hyväksi he vielä jokainen uhrasivat osan kuukausirahoistaan. Myöskin Bruuno ajatteli pikku Jannea, kun hän urhoollisesti riensi Fazerin myymälän ohitse akkunaan katsahtamatta.
Vanhemmat eivät olleet kieltäneet lapsia menemästä kutsuihin toveriensa luo, elleivät kutsut olleet sitä laatua, että ne vaikuttivat häiritsevästi heidän koulutyöhönsä. Eräänä päivänä tytöt tulivat kotiin aivan ihastuksissaan ja kertoivat, että Iines Stormbom seuraavana päivänä viettäisi syntymäpäiväänsä sekä että hän oli vanhemmiltaan saanut luvan kutsua koko luokkansa luokseen.
Helka oli hyvin mielissään, kun sai ottaa yllensä uuden sinisen hameensa, ja Meerikin, joka ei yleensä paljon välittänyt puvustaan, oli nyt salavihkaa poikkinaisella kivikynänpätkällä polttanut kiharoita otsalleen.
— Sinähän olet kuten kerimätön lammas — sanoi Bruuno, kun tytöt valmiiksi puettuina astuivat ruokasaliin; ja Meeri raukka oli aivan häpeillään poltettujen kiharoittensa takia ja olisi hartaasti halunnut juosta kamariinsa pistääkseen päänsä pesuvatiin, jotta hiukset olisivat oientuneet.
Siihen ei nyt kuitenkaan ollut aikaa, vaan hänen täytyi alakuloisena lähteä matkalle. Kun myöskin Toivo veti suutansa nauruun hänet nähdessään, päätti Meeri pyhästi, ettei hän enää milloinkaan tuolla tapaa pahentaisi komeata tukkaansa.
Tuomari Stormbom asui suuressa kauniissa rakennuksessa Unioninkadun varrella, ja hänen hauskassa salissaan oli lukuisa joukko nuoria poikia ja tyttöjä koossa, kun Helka, Meeri ja Bruuno astuivat sisään. Iines, talon tytär ja päivän sankaritar, oli valkoiseen pukuun puettuna. "Oikein sievä", tuumasivat pojat. Toivo, joka oli luvannut tehdä isännän virkaa, oli kutsunut hänet ensimmäiseen tanssiin. Eeva näytti myöskin hyvin suloiselta, vaikka hän aina pysyi syrjemmällä, antaen vanhemman sisarensa olla ikäänkuin johdossa ja etupäässä, ja Ossi ajatteli vain, miten hän tarjottaissa virkistyksiä saisi runsaan osan itselleen.
Tänään hän saikin ahmia kylläkseen, sillä ruokasalin pitkä pöytä oli katettu täyteen kaikenlaisia herkkuja: siellä oli kahvia, leipiä, omenia ja marmelaadeja sekä rusinoita ja manteleita suurissa lasi-astioissa. Iines oli aamulla saanut kaksi kukoistavaa ruusua sekä kopallisen hyasintteja ja kieloja; ne koristivat nyt komeata pitopöytää, jonka ääreen seura kokoontui kuten mehiläisparvi hunajakukkien ympäri.