Salissa soitti Iineksen vanhempi sisar iloista säveltä, ja Toivo oli Iineksen kanssa ensimmäisenä parina "jenkkaa" tanssimassa. Helka ja Eeva istuivat tavallisuuden mukaan nurkassa ja katselivat valokuvia, mutta vihdoin hekin uskalsivat tulla lattialle, ja heidän oli hyvin hauska, kun kerran pääsivät alkuun.
Useimmat huvittelivat oikein sydämmestään, mutta sohvassa istui muutamia suurempia tyttöjä, jotka nyrpistivät nenäänsä; he olivat olleet tanssiaisissa monta kertaa ennenkin ja heidän mielestään nämät olivat ihan epä-onnistuneet, sillä ei yksikään herroista tanssinut hansikat kädessä, ja lisäksihän ne olivat pelkkiä lapsia ja pikkupoikia. He löyhyttelivät itseään suurilla viuhkoilla ja nauroivat, kun voileipiä tarjottiin teen mukana. — Uih, niin sietämättömän ikävä ilta tämä oli!
Toista mieltä olivat kuitenkin muut seuralaiset, sillä he olivat leikkineet ja tanssineet, kunnes posket punaisina hehkuivat ja sydän vilkkaasti sykähteli. Nuot tyytymättömät neidet saivat häiritsemättä istua, sillä ei yksikään pojista huolinut pyytää heitä tanssimaan.
— Me olemme vain pikku poikia heidän mielestään — sanoi Toivo nauraen — antaa heidän olla; tämä ei ole mikään "paali", vaan pienet huvit, joissa vähän pyörielemme jalkojamme notkeammiksi näin luokkatoverien kesken.
— Niin, yhden-ikäiset sopivat parhaiten leikkitovereiksi — sanoi rouva Stormbom. — Emme enää milloinkaan kutsu Bergmanin eikä Winterin tyttöjä, sillä eivät he huoli leikkiä teidän kanssanne, senhän näkee varsin selvään. Lapsi parat, he ovat vanhentuneet ennen aikojaan. Millä he itseään huvittavat, kun tulevat isoiksi?
Etehisessä oli aika liuta, kun illalla erottiin.
— Hyvää yötä, Meeri! — Menemmekö "potkimaan" huomenna iltapäivällä?
— Kyllä, sopiihan se, kun on lupapäivä.
— Me tapaamme siis toisemme radalla!
— Ylihuomennahan meillä taas on tuo ilkeä "matti!" Nyt lähden! Hyvää yötä!