— — — — — — — — — — — — — — — —
— Tämä on ollut surullinen pääsiäislupa — sanoi Meeri viimeisenä päivänä, minkä he olivat kotona — mutta en kuitenkaan millään ehdolla olisi tahtonut olla poissa. Gerda raukka, joka ei enää milloinkaan saa nähdä Lilliä!
— Hän tahtoi lentää — sanoi Freedrik — nyt hän on saanut siivet.
Meeri itki katkerasti, mutta hänen äitinsä istui hänen viereensä ja silitteli hiljaa hänen päätänsä. — Olemme viettäneet raskaita päiviä yhdessä — sanoi hän — mutta minä toivon, että koetus ei ole mennyt ohitsemme jälkiä jättämättä, tuottamatta siunausta tulevaisuudelle. Suru vetää meitä ylöspäin, ja siellä on meidän päämaalimme! — Mutta katsokaa nyt, kuinka aurinko loistaa lämpimästi tuolla ulkona, menkää sinne ja kävelkää kauan raittiissa ilmassa, niin Marin mämmi maistuu teille oikein hyvältä. Se aivan loukkaa muijan hyvää sydäntä, ettei teistä kukaan tänä vuonna ole siitä välittänyt. — Hän noikkasi lempeästi hymyillen heille, ja äidillisessä huolenpidossaan heidän hyvästään hän unhotti oman katkeran surunsa.
Niin, siellä oli todellakin ihana ilma; lumi oli melkein kokonaan sulanut, ja umput puissa paisuivat auringon lämmössä. Nuoret kulkivat hitaasti puistoa pitkin ja hengittivät leppoisaa ilmaa syvin siemauksin. Kaukana metsässä kevätpurot iloisesti kohisten virtailivat alas vuorten rinteitä, ja korkealla taivaan kannen alla liiteli leivonen liverrellen riemulaulujaan.
Siellä täällä mäenrinteillä pistäytyi jo esiin joku ruohonkorsi menneenvuotisten ruskeitten lehtien lomista. Nuo pienet esikoiset kurkistivat pelokkaina esiin, sillä olivathan he vain rikkaamman vehreyden arkoja ennustajia, toivon kirkkaaseen väriin puettuja kesän sanansaattajia.
Freedrik kumartui maata kohti ja katseli miettivänä noita pieniä lehtiä, mutta äkkiä hänen muotonsa kirkastui, hän kohotti päänsä, ikäänkuin hän olisi unesta herännyt.
— Katsokaa näitä pieniä lehtiä ja umppuja! Ne ovat meidän kaltaisiamme, nämä kevään enteet — sanoi hän. — Me olemme vielä samanlaisia kuin ne, kevätkylvöä, isän ja äidin tulevaisuudentoivoa, mutta me tahdomme eteenpäin pyrkiä, eikö niin? Jumalan avulla tahdomme tulla heidän onnekseen ja ilokseen koko elin-ajaksemme.
— Niin, niin, sitä me tahdomme! — vakuuttivat kaikki.
— Me olemme nuoret ja raittiit kuin kevät. Katsokaa, kuinka se versoo ympärillämme; kuulkaa, kuinka ilmassa suhisee meidän päämme päällä! Se tahtoo muistuttaa meitä käyttämään voimiamme elämän työssä, jotta emme tuhlaisi aikaamme. Oi, ihanaa on elää! — Freedrik heilutti innokkaasti lakkiansa ilmassa.