— Tuollaiset pienet käsiraukat! — Freedrik veti esiin Helkan kädet ja tarkasteli noita lukemattomia naarmuja. — "Paremmat ovat hyödylliset kuin kauniit kädet", on äidin tapana sanoa — lisäsi hän ystävällisesti.
— Kyllä se onkin niin, täti on aina oikeassa.
— Mene nyt kylmässä vedessä hautomaan prinsessa-sormiasi, niin äilehtiminen kyllä niistä katoaa.
— Kiitos hyvästä neuvosta! — Helka riensi hymyillen ylös portaita. — Miten hyvä sydän Freedrikillä sentään oli.
Teetä juotiin ulkona pihalla koivujen alla; se oli vanha tapa aina ilman ollessa niin kaunis kuin tänä juhannus-aattona. Nuoret pelasivat lawn-tennista ja lapset hyppäsivät ympäri ruohostossa kuten pienet vohlat, jotka ensi kerran ovat päässeet laitumelle. Eedit ja Ester juoksivat kilpaa kaksoisten kanssa, jotka lihavuuteen nähden muistuttivat Bruuno veljeä; mutta Lilli oli "toista lajia", kuten lapsenhoitajan oli tapana sanoa.
Kun toiset mellastivat ja painiskelivat keskenänsä hurjassa leikissä, liikkui hän kuten pieni keijukainen vähän varpaitaan maahan kosketellen. Hänen pitkät vaaleat kiharansa, valkoinen ihonsa ja siniset silmänsä antoivat hänelle enkelintapaisen muodon, joka täytti äidin sydämen surullisilla aavistuksilla. Tuo hento olento, kestäisikö hän täällä siksi, että varttuisi vahvaksi?…
Illallisen jälkeen sälytettiin kaksi suurta koppaa täyteen kahvikaluja ja leivoksia, jotka sisäneitsyt Fiina ja Kalle kuski veivät veneellä Kaijakkasaareen, minne pojat Kallen avulla jo monta päivää olivat kuljettaneet kuivia risuja ja katajia. Lilli oli sanonut yöhyväiset ja mennyt vanhan hoitajansa saattamana levolle, mutta kaikki muut läksivät mitä iloisimmalla juhlatuulella alas rantaan, jossa suuri vene oli valmiina heitä odottamassa.
Pojat soutivat ja isä istui itse perää pitämässä tällä lyhyellä matkalla saareen, jossa Fiina jo rantakivien välille oli pannut tulta kahvipannun alle, sillä välin kuin Kalle laski salmeen tyhjiä tervatynnyreitä, jotka olivat täytetyt vanhalla sälyllä.
— Tuolla tulevat pappilalaiset! — huudahti Bruuno, ja oikeinpa todella siellä näkyikin vähäinen valkoiseksi maalattu purjevene tulevan esiin niemen takaa. Vihtori oli innokas purjehtia ja palkoveneen meloja, vaikka hänellä pappilasta oli kahden kilometrin matka venerantaan.
Veneessä istuivat Elma ja Iines Stormbom. Vihtori istui purjenuorat kädessä "vallattoman sievästi", kuten Meeri sanoi. Hänen paitansa rinnus oli vaalearaitainen, kaulus oli alaspäin käännetty ja punainen silkki sievästi solmittu kaulan ympäri. Hän oli oikein taiteilian näköinen Helkan mielestä, mutta näyttipä siltäkin, kuin hän olisi tahtonut herättää vähän huomiota, arveli hän; ja ehkäpä Helka kyllä olikin oikeassa.