— Kyllä niin, se tuli juuri parahiksi, sillä nyt on laiho kukkinut, ja kaikki kasvit janosivat vettä.
— Puutarhapenkereet myöskin hyvästyvät tästä sateesta — sanoi äiti. — Piilin muija on jo kauan valittanut kovaa kuivuutta.
— Vaihtelua täytyy olla sekä luonnossa että elämässä kehityksen tähden — sanoi asessori. — Tämä on sopiva päivä käyttää kirjoituksiin, joita olen lykännyt tuonnemmaksi.
Gerda hymyili hänelle. — Ajattelin juuri tuota, isä. Kun sataa, silloin ei ensinkään tee mieli lähteä ulos aikaansa tuhlaamaan.
— Älä toki liiaksi työtä tee, tyttöseni — isä veti hänet hellästi luoksensa — me ihmislapset olemme kuten nuoret hevoset, toista täytyy hopottaa menemään, toista täytyy pidättää kulussaan. En koskaan uskonut, että pikku linnustani tulisi tuollainen kirjatoukka!
— Tahdon hyvin valmistaa itseäni, isäseni, kallista oloani varten Dresdenissä, jonne sinä minut kustannat syksyllä.
— Tunnollinen, hyvä tyttöni! — Hän suuteli sydämellisesti tyttärensä otsaa ja läksi huoneesta.
Äiti otti avainkimppunsa ja katosi kyökkitoimiin. Haarald ja Pentti joutuivat kinaan veitsestä, Eedit rummutti akkunalle ja Ester kierieli lattialla. Helka meni ulos verannalle ja näki miten sade oli tehnyt pieniä puroja santaan ja miten sireenien oksat vedestä raskaina taipuivat maahan asti. Vahinko, ettei aina saattanut olla kaunista ilmaa!
Nyt tuli äiti takaisin. — Nouse pystyyn, Ester pieni, miksi siinä makaat?
— Siksi että sataa enkä tiedä mitä tekisin.