— Hyi, olet oikein tuhma, kun puhut tuolla tavalla herttaisesta Eevasta, joka vain on vähän ujoluonteinen — torui Gerda veljeänsä.
— No, sittenhän meitä tulee olemaan koko suuri seura huomenna, äitiseni — sanoi Freedrik, joka istui äitinsä vieressä. — Näytät väsyneeltä, äiti!
— Lilli yski yöllä ja piti minua hereillä — vastasi rouva Bergendahl ja katsoi ystävällisesti vanhimpaan poikaansa. He ymmärsivät aina hyvin toisiansa.
— Mistä on Lilli voinut saada yskää keskikesällä? Mielestäni äiti ja hoitaja vartioitsevat häntä aamusta iltaan.
— Vain viime viikon kosteasta ilmasta. Hän on sellainen heikko olento.
— Yöt päivät on äidillä meistä muretta, et koskaan, äiti kulta, väsy uhraamasta itseäsi lastesi hyväksi.
— Rakas poikani, luuletko äidin rakkauden pitävän sellaista minään uhrina?
Freedrikin katse kohtasi äidin katsetta, ja syvä kiitollisuus kuvautui siinä. — Suokoon Jumala, ettet milloinkaan saisi meistä surua, äiti, kun aina meistä kaikista vaivojasi säästämättä pidät huolta — sanoi hän, — ei kenelläkään maailmassa ole niin hyvää äitiä kuin meillä.
Gerdan syntymäpäivän johdosta oli Kerttulassa nyt paljo puuhaa, ja Gerda, joka aavisti jotakin olevan tekeillä, pysyi kiltisti huoneessaan. Vanha Mari leipoi syntymäpäivärinkelin, ja asessorin rouva kulki vispilä kädessään ja näytti tuumivalta; se kyllä koski tuota tavallista kaakkua, jonka jokainen lapsi oli tottunut saamaan nimi- ja syntymäpäivänään. Meeri ja Helka leipoivat pieniä rinkeliä ja muita pikkuleipiä ja pitivät sitä paitsi salaisia neuvotteluja Vihtorin kanssa, joka tuli tuon tuostakin harjoittamaan pientä kööriä, jota oikeastaan maisteri johti.
"Oi terve sinä impi suloinen, Sä kukka elon keväimen! Oi terve sulle, joka nyt Oot kahdeksantoista täyttänyt!"