— Olisipa hyvin hauskaa nähdä kulovalkeata vähän lähemmältä — tuumi Helka.
— Jumala varjelkoon sinua lapsi noin kammottavasta näystä — sanoi rouva Bergendahl. — Kerran olen kaukaa katsellut tuollaista paloa, ja sitä näkyä en milloinkaan unohda.
— Miten olisi, jos me lähtisimme viemään ruokakoppaa Kuusimäen torppaan; sieltä korkealta mäeltä me kyllä näkisimme palopaikan savun, ja ehkäpä isä ja pojat kuulisivat, jos puhaltaisimme torveen aikalailla — sanoi Meeri, joka aina oli valmis suunnitelmia tekemään.
— Ei, lapsi kullat, en minä uskalla antaa teidän lähteä.
— Mutta, äiti rakas, eihän Kuusimäki ole tuulen alla, vaan päinvastoin. Ehkä siellä tapaamme jonkun miehistä, joka voisi viedä kopan eteenpäin.
— Se kyllä saattaisi olla mahdollista, mutta kaikissa tapauksissa — —
— Jos minä menisin mukaan — ehdotti maisteri. Meeri tuumi itsekseen, että he yhtä hyvin olisivat voineet ottaa pikku Pentin ritarikseen, sillä niin epäkäytännöllinen ja "hoksaamaton" herra Kontio oli, mutta äiti arveli toisin.
— No niin, jos tytöt saavat maisterin seuraansa, niin saavat he koettaa mennä Kuusimäkeen, mutta ei askeltakaan kauvemmaksi.
— Se on tietty, me kyllä palajamme takaisin, ellemme tapaa ketään, joka veisi heille kopan — vakuutti Meeri.
— Löydätkö oikein varmaan uuden tien? Tiedäthän, että isä antoi perata suon siitä kohden, josta käytiin yli ennen; nyt polku menee suoraan vasemmalle, erään käyrän männyn kohdalta.