— Gerda hakkaa kuitenkin kaiken sokerin, mitä talossa tarvitaan.
— Sen hän kyllä tekee, ja minä olen ottanut tehtäväkseni kukkien kastamisen; Freedrik ja Bruuno auttavat puutarhassa Piilin muijan johdolla; hän on meidän puutarhurimme.
— Niin — sanoi Bruuno — ellen sitä tekisi äitini tähden, niin minä varmaan juoksisin tieheni, sillä ikävämpää tehtävää en tiedä, kuin maata nelinryömin porkkanasaroissa ja nyhtää pois rikkaruohoa, niin pientä, että sitä tuskin saa hyppysiinsä.
Tytöt nauroivat. — Kyllä näkyy missä Bruuno on liikkunut, Freedrik on paljon säännöllisempi, niin sanoo Piilin muijakin — arveli Meeri.
— Niin, kun muija on niin kovasti säntillinen, ja mitenkä sitä saisi niin perattua, että jokainen pieni korsi tulisi mukaan poikki menemättä. Mutta Freedrik on sen sijasta kovin hidas, sillä hän näkee jokaisessa rikkaruohossa kasvitieteellisen harvinaisuuden, ja sitä, näes, täytyy tutkia, ja siihen menee aikaa, ymmärräthän sen.
— Mutta nyt emme saa laiminlyödä kukkien kuivaamista niin kauan kuin on kevätkukkien aika — sanoi Helka.
— Mennään jo tänään poimimaan — vastasi Meeri.
Helka ja Meeri olivat sivukumppaneita koulussa, Bruuno oli yhtä luokkaa alempana ja Gerda oli tänä keväänä lopettanut koulunkäyntinsä, joten hän nyt ensi kerran käytti valkoista ylioppilaslakkia kiiltävine lyyryineen.
— Oih, kuinka tuo kukkasten kuivaaminen on ilkeätä! — Bruuno laski kätensä päänsä alle ja loikoili pitkänään ruohikossa Meerin jalkojen edessä. — Eihän sitä koskaan saa olla rauhassa, ei edes loma-aikana.
— Hyi sinua, laiskuri — torui Meeri ja pisti veljeänsä niskaan kastikkeen kärjellä.