— Minä kyllä mielelläni menisin Kuusimäkeen huomenna jälleen — sanoi Gerda kotimatkalla.
— Ja minä myöskin — virkkoi Helka innokkaasti.
— On tarpeeksi aivan, kun yksi erästään menee, nyt kun olemme nähneet, mitä on tehtävänä — sanoi äiti.
— Nuo lapset olivat oikein sieviä, sitte kuin olivat puhtaaksi pestyjä.
— Mutta kampaaminen ei suinkaan ollut erittäin hauskaa — sanoi Helka naurahtaen — Gerdalla oli niin sopiva muoto, kun hän siihen toimeen ryhtyi.
— Nuorin lapsi oli hyvin siistimätön, mutta äiti otti asian niin luonnolliselta kannalta, että minäkin sain paremmin rohkeutta.
— Olin juuri varta vasten ottanut leveän talousesiliinan eteeni — sanoi äiti — kun lähtee köyhäin luo, ei milloinkaan saa loukata heitä pyyhkäisemällä tuolia, ennenkuin istuu, sillä se osottaa ylenkatsetta. Juuri se, että asetumme heidän kannallensa seurustellessamme heidän kanssaan, ja annamme jotakin omasta itsestämme, samalla kuin annamme heille apuamme, tekee heille avun kalliimmaksi ja helpommaksi ottaa vastaan.
— Niin, täällä se kyllä käy päinsä, mutta kaupungissa?
— Tietysti siellä on toisin, siellä olot ovat toisenlaiset. Mutta jos sydämmesi on altis auttamaan, ja tahtosi on hyvä, niin löydät aina tilaisuutta ja parhaan tavan millä voit auttaa, ole vakuutettu siitä, tyttöseni.
Gerda tarttui äitinsä käteen, sanoen: — Tietääkö äiti, minä tahtoisin hyvin mielelläni leikata lyhyiksi nuo valkoiset pellavatukat, siten tulisi kampaamistyö paljon helpommaksi.