Valkoinen pöytäliina levitettiin nurmelle, ja sitte rupesi Gerda ottamaan esiin koppien sisällystä. Kuppeja, sokeria ja kermaa lukuunottamatta oli siinä pehmeätä leipää, korppuja, mustikka-paistosta, hunaja— ja piparikaakkuja. Pruustinna tiesi kyllä, mikä nuorille hyvältä maistui huvimatkalla. Gerda nosti varovasti kahvipannun kantta ja tuumi, että se oli jo kyllin kiehunutta, ja pian Vihtorin ääni kutsui innostuneet kravustajat katetun nurmipöydän ympäri sijoittumaan ja siihen asetettuja herkkuja nauttimaan.
Raitis ilma antoi hyvän ruokahalun, ja Vihtori, joka tavallisella sujuvuudellaan hoiteli "kahvi-Kaisaa", sai tavantakaa täyttää tyhjennettyjä kuppeja, sillä välin kuin Gerda levitti voileipiä ruokahaluisille lapsille.
— Tämä tosiaankin on hauskaa — sanoi Heikki laskeutuessaan alas nurmelle levitettyjen vaippojen päälle. — Vahinko, ettei minulla ole mukana valokuvauskonetta, olisinhan voinut ikuistuttaa teidät kaikkityyni siinä, kun istutte kahvipöydän ympärillä. — Vihtori ei puhunut mitään, vaan otti äkkiä pienen kirjan taskustaan ja piirsi reippaasti onnistuneen kuvan nurmikolla istuvasta seurasta.
Lapset, Bruuno ja Elma palasivat pian jälleen joelle kravustamaan, mutta toiset jäivät leirivalkean luo, joka vielä hiljakseen paloi. Iltapäivä oli tyven ja kaunis, joen toisella puolella leikkasi pappilan väki suviviljaa ja haravoitsi sitä kokoon pieniksi kuhilaiksi. Työntekiöitten laulu ja puhe kuului heleänä kirkkaassa, tyvenessä ilmassa. Kaikki oli niin kaunista ja sopusointuisaa, mutta kuitenkin tuntui vieno syksyn suruvoittoisa tuulahdus liehuvan läpi luonnon. Kenties se vaikutti seuraankin, koska se kävi yhä hiljaisemmaksi. Jokainen nähtävästi vaipui omiin ajatuksiinsa.
— Tästä kuukauden perästä olen jo Dresdenissä — sanoi Gerda katsellen haaveksivasti eteensä.
— Ja me olemme keskellä koulu-olojamme — lisäsi Meeri. — Mitä sinä, Vihtori, aiot toimittaa tänä syksynä?
— Aion käydä taideyhdistyksen piirustuskoulua. Tiedäthän, että aina olen halunnut taiteilijan uralle, mutta isäni tahtoi, että ensin tulisin ylioppilaaksi; vaan nyt olen vapaa seuraamaan omaa taipumustani.
— Ja jonakuna päivänä hämmästytät meitä sillä että lähdet ulkomaille ja palaat suurena taiteilijana — virkkoi Freedrik nauraen.
— Silloin minä maalaan uuden alttaritaulun kirkkoomme; vanha taulu tummine kuvineen on jo kauan ollut silmätikkunani.
— Hyvä vain, kunpa minullakin olisi tulevaisuuteni ohjelma noin selvillä!