— — — — — — — — — — — — — — — —
Seuraavana aamuna nuoret läksivät.
— Hyvästi, äiti rakas! Tervetultua jäljestäpäin! —
Näin jätti Helka hyvästi äitinsä hänen vuoteensa ääressä lähtöhetkenä aamulla, ja sitte kiirehdittiin asemalle, jonne kasööri heitä saattoi, nähdäkseen, että kaikki oikein tulivat vaunuihin. Siellä vasta olikin sekamelskaa asemasillalla, ja vaunuihin tunkeili koululapsia kaiken-ikäisiä. Vihdoin tulivat kuitenkin kaikki matkalaukut, mytyt ja kääröt paikoilleen, asemakello soi, ja pitkä vaunujono lähti liikkeelle, kiitäen pois kylmässä talvi-ilmassa, ohi Kaisaniemen lehdettömien puitten ja Eläintarhan alastomien lehtojen.
Alussa oli vaunuissa niin ahdasta, että kaikki käytävät sohvien välissä olivat täynnä, istuttiin neljä ja viisikin yhdellä penkillä, ja sohina vaunuissa kuului ikäänkuin meri olisi pauhannut myrskyssä. Siinä puhuttiin ja syötiin; kukin tarjosi toisille, mitä hänellä oli laukussaan. Elmalla oli valmiiksi riksityitä pähkinöitä mukanaan.. Meerillä oli karamelleja ja Helkalla suklaatipastilleja. Bruuno piti tarkkaa huolta voileipäpussista, ja Iines Stormbom, jonka oli määrä viettää joulua Elman kodissa, tarjosi ameriikkalaisia omenia. Freedrik luki päivän sanomalehteä, jonka hän oli ostanut asemalla, ja Vihtori pysyi tupakkavaunussa.
Kaikki olivat niin iloisia ja onnellisia, kuin saattaa olla ainoastaan lähtiessä kotiin jouluksi, kuten Meeri sanoi; kaikki ajattelivat ja puhuivat vain jouluillasta. Jokainen mytty tai käärö, jonka uudet väliasemilta tulleet matkustajat asettivat hyllyille tai sohvien alle, oli nuorten mielestä välttämättömästi joululahja, ja käärön muodon mukaan koetettiin arvata, mitä se mahdollisesti sisältäisi.
Juna seisahtui asemille ja pysäkeille, jättäen tavaraa ja matkustajia, mutta vaunut eivät sittekään käyneet paljoakaan väljemmiksi, niin täpötäynnään ne olivat alusta alkaen. Ja niin kuljettiin eteenpäin, yhä eteenpäin.
Niin, puhise sinä, vanha rehellinen veturi; sinä et tiedä, kuinka monta sydäntä kiivaasti sykähtelee kärsimättömässä innossa päästäksensä pian, pian rakastettuun päämaaliin!
— Isä tulee itse meitä vastaan asemalle — sanoi Meeri.
— Hänellä on Oiva ja Rusko mukanaan, ja Ruskoa minä ajan. — Bruuno hieroi tyytyväisenä käsiään.