Meeri oli ommellut kirjoitusmaton isälleen sekä työlaukun äidilleen; setä Langen piti saada kynänpyyhin, ja Roosa tädille hänen oli aikomus valmistaa munasäiliö, ja nyt täytyi joka vapaahetkenä olla ahkera, jotta kaikki tulisi aikanaan tehdyksi. Hän ja Bruuno laskivat kilvan sekä päivät että tunnit, mitkä vielä olivat jäljellä ennen kotimatkaa, ja Helka kuunteli heidän puhettaan vähän surumielisenä. Tietysti joulu kaupungissakin tavallaan oli hauska — tuumi hän — mutta ettei se ollut sellainen kuin joulunpyhät kotona Kerttulassa, sen hän kyllä käsitti serkkujen innostuneista kertomuksista.
— Mitä sinä siitä pitäisit, jos saisit lähteä serkkujesi kanssa maalle? — kysyi hänen äitinsä päivää ennen kuin toisten piti lähteä.
Helka hätkähti. — Oi, miten hauskaa se olisi — huudahti hän — mutta — minä en tahtoisi olla erotettuna isästä ja äidistä joulu-iltana. — Hän kietoi käsivartensa äidin kaulan ympäri ja hyväili häntä sydämmellisesti.
— Nyt täytyy kaiketi sedän tuoda esiin meidän salaisuutemme — sanoi Meeri hyvin puhuvin katsein.
Kasööri lykkäsi tukkaansa otsalta ja asetti paremmin kuntoon silmälasinsa. — Professori luulee maa-ilman vahvistavan äidin hermoja; lähde vain serkkujesi muassa, tyttöseni, me tulemme kyllä perässä päivää ennen joulua.
— Onko se oikein totta? — Helka katsoi kysyvänä toisesta toiseen.
— Niin, niin, sinä seuraat meitä, sen setä ja minä olemme jo aikaa päättäneet — sanoi Meeri iloiten ja pyörieli serkkunsa kanssa riemuiten ympäri salia. — Sinä vietät joulua Kerttulassa, ja meille tulee niin hauskaa, niin hauskaa!
Setä Lange silitteli tyttärensä lyhyttä tukkaa, ja Roosa tädin ystävälliset silmät kiilsivät kosteina; molemmat olivat iloisia siitä, että saattoivat valmistaa tyttärellensä suuren joulu-ilon.
Nyt syntyi kiire joululahjojen tähden, kun ne kaikki olivat pantavat kääröön ja pakattavat matkalaukkuihin muitten kamssujen muassa. Vielä viimeisessä hetkessä täytyi ostaa jotakin, joka oli unhottumaisillaan, ja sitte täytyi heidän vielä mennä sanomaan jäähyväisiä Jannelle, saadaksensa oikein tuoreita terveisiä kotiin. Heidän pikku turvattinsa tunsi itsensä onnelliseksi koulussaan kumppanien parissa, ja hän oli jo oppinut valmistamaan koko joukon hyödyllisiä kapineita. Opettajattaret olivat niin herttaisen hyviä häntä kohtaan — sanoi hän — ja jalat olivat tulleet paljon paremmiksi. Luulipa tohtori, että hän vastaisuudessa saattaisi ruveta liikkumaan kainalosauvojen avulla. Pelkkiä hyviä uutisia oli siis vietävänä; näytti olevan hyvä päätös tuo, että Janne kouluun vietiin. Kaikilla lapsilla oli mukanaan hänelle pieni joululahja, ja Lotta täti oli lähettänyt ison käärön, joka näytti hyvin lupaavalta. Joulu-aattona piti oleman juhla koululla, sellaista joulua ei Janne milloinkaan ennen ollut viettänyt, ja tuo häämöittävä ilo säteili jo hänen kirkkaissa lapsensilmissään.
Freedrik laski suojelevasti käsivartensa hänen hennon ruumiinsa ympäri, sanoen: — Voi nyt hyvin, pikku Janne, kyllä me viemme terveisiä äidille ja ilahutamme häntä sillä tiedolla, että sinun on täällä hyvä olla.