— Rakkaalla lapsella on monta nimeä, — sanoi kasööri setä.
Pian oli koko salin lattia täynnä papereita ja käärylankoja, ja tuoleilla, sohvilla ja pöydillä oli mitä kirjavin joukko kaikenlaisia esineitä. Helka ja Meeri saivat kumpikin valkoiset turkisreunukset, pikku pojat saivat luistimet ja Bruuno oivalliset sukset sekä toivotun potkukelkan, jonka talon taitavin käsityöntekiä oli valmistanut. Pikku tytöt iloitsivat äärettömästi pienestä somasta nukenhellasta, jonka olivat saaneet kaikkine keittokaluineen. Freedrik ja "maisteri" selailivat uusia kirjojaan; kaikki olivat saaneet juuri sitä, mitä toivoivat. Iloisia katseita ja kiitoksia vaihdettiin kuusen ympärillä, jonka kynttilät vähitellen sammuivat toinen toisensa perästä, kunnes latvalyhty oli ainoa, joka levitti valonsa hopeahuurteen ja pumpulilumen ylitse.
Lilli nukahti äitinsä syliin keskellä iloisinta leikkiään, lempinukke hellästi painettuna rintaansa vasten. Mutta toiset lapset koettivat pysyä valveilla siksi kuin illallista syötiin, jotta saisivat lipeäkalaa, joulukinkkua ja riisiryynipuuroa sekä torttuja omenatäytteineen.
Kun puuroa syötiin, oli tapana lausua loppusointuisia säkeitä. Bruuno pääsi asiasta sillä, että lausui, ottaessaan puuroa kolmannen kerran eteensä: — "Puuroa mä ahmin, se on ruoka vahvin". — Että tässä seurassa oltiin iloisia, se oli tietty asia.
Sitte tuli hiljainen yö ja suloinen uni sivelemään lasten väsyneitä silmiä kiinni. Tähdet loistivat, ei tuulenleyhkää liikkunut, ja koko luonto lepäsi pyhässä rauhassa, ikäänkuin ensimmäisenä joulu-yönä, jolloin enkelit lauloivat:
"Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha, ihmisille hyvä tahto".
— — — — — — — — — — — — — — — —
Myöhään illalla oli maata menty, ja aikaisin tuli jälleen olla liikkeellä, jos tahtoi ehtiä aamukirkkoon. Kello viisi olivat kaikki jo jalkeilla. Kynttilöitä ja lamppuja sytytettiin kaikkialla, kahvipannu höyrysi ruokasalin pöydällä, ja kaikki kiiruhtivat saamaan kupillisen kahvia, ennenkuin kirkkoon lähdettiin. Oiva ja Rusko, Polle ja Pekka seisoivat jo valjastettuina; koko talon väki sai tänään ajaa kirkolle, ja niin sitte lähdettiin ulos talvi-aamun hämärään.
Oi, miten kaunis Kerttula oli nyt täydessä valossa, kun kääntyi sitä katselemaan kujanteesta! Jokaisesta pienimmästäkin mökistä tien vierustalla loisti valo, ja Santaniemi oli kuten palava linna tuolla lahden toisella puolen; mutta kaunein oli kuitenkin vanha kirkko, joka loisti ikäänkuin kaukaa tervehtien kirkkoon pyrkijöitä.
Kansaa kulki eteenpäin kaikilla teillä, ja kun nuot tummat joukot tulivat kirkon ovien sisäpuolelle, soi urkujen ihana ääni vanhojen holvien alla kutsuvasti heitä vastaan. Helka ei muistanut milloinkaan nähneensä mitään niin kaunista, kuin aamukirkko maalla jouluna. Noista lukemattomista kynttilöistä nousi savu keveinä hattaroina yli rukoukseen kumartuneen kansan. Ylöspäin, ylöspäin, kuten hartaitten rukoukset! Helkan mielestä oli ikäänkuin Vapahtajan kuva tuosta tummasta alttaritaulusta olisi savuhunnun lävitse katsellut lempeästi ja rakastettavasti juuri häneen, ja aivan kuten hänen pyhät huulensa juuri olisivat lausuneet ne siunatut sanat, jotka olivat kuvan alle kirjoitetut: "Tulkaat minun tyköni kaikki"!