— Luuletko niin? — sanoi neiti Furumark. — Aaveitten kanssa minulla tosiaan ei ole ollut mitään tekemistä, lapsi kullat, mutta yhtä ja toista, joka ei ole aivan tavallista, on kaiketi jokainen ihminen elämässään nähnyt. Iso-äiti tuolla ylhäällä seinällä oli sitävastoin kovin taika-uskoinen, se kuului ajan henkeen; hän uskoi enteisiin ja näki näkyjä. Eräänä yönä, kun hän heräsi, luuli hän näkevänsä rinnallaan sukulaisen, joka asui Ranskanmaalla eikä ollut milloinkaan Suomessa käynyt. Iso-äiti nousi istumaan vuoteellensa ja kysyi: "Mitä minulta tahdot?" — Mutta olento viittasi vain kädellään ja katosi. Monta viikkoa myöhemmin hän sai kuulla, että tämä sukulainen oli kuollut samana yönä ja samalla kellonlyönnillä, jolloin hän oli nähnyt hänet vuoteensa ääressä. "Hän tuli hyvästi jättämään" — oli iso-äidin tapana sanoa, kun hän meille kertoi tämän tapauksen.
— Niin kummallista! Mutta eikö se ollut juuri tädin iso-äiti, joka aina edeltäkäsin tiesi tunnin, milloin hänen miehensä saapui kotiin oltuaan poissa matkoilla?
— Oli kyllä. Neljänneksen tuntia edeltäkäsin hän kuuli hevosenkavioitten kapsetta sillalta, joka on kujanteessa, ja silloin hän antoi sytyttää kynttilät joka huoneeseen, ovet avattiin, ja palveliain täytyi seisoa portailla valmiina ottamaan vastaan herraansa.
— Ja tuliko hän todellakin viidentoista minuutin perästä?
— Iso-äiti ei milloinkaan erehtynyt.
— Kummallista!
— Niin, siltä näyttää, mutta nykyajan ajatusten lukiat voisivat varmaankin selittää tuollaisia kokemuksia aivan luonnollisella tavalla. Iso-äidin ajatukset olivat niin yksin-omaan kiinnitetyt siihen, milloin hänen miehensä kotiin saapuisi, että hän siitä sai tuon varman tiedon. — Mutta jättäkäämme nyt kaikki nuot salaperäisyydet, ja tulkaa katsomaan, minkä yllätyksen teille olen valmistanut iso-isän saliin.
Kaikki kiirehtivät pois, valmiina seuraamaan Lotta tätiä, joka salaperäisesti viittoi heitä eteenpäin pitkää käytävää myöten, jonka äärimmäisessä päässä ovet äkkiä avattiin. Siellä sisällä keskellä valomerta, joka levisi kynttilöistä, kruunuista ja seinälampuista, joita huoneen suuret, vanhan-aikuiset kuvastimet monistivat, seisoi jättiläismäinen joulukuusi.
Samassa hetkessä kuului piilossa olevasta pianosta iloisen polskan sävelet, ja nyt sekä nuoret että vanhat muodostivat piirin joulukuusen ympäri. Kun sitte mitä iloisimmalla mielellä oli pyöritty ympäri hetken aikaa, tarjosi punalakkinen tonttu kopastaan numerolippuja jokaiselle, ja silloin havaittiin, että kuusi oli päästä päähän täynnä arpajaisvoittoja. Tästä nyt syntyi pakina ja sekamelska, kun kaikki tunkeilivat joulukuusen ympärille etsimään, mitä kullekin oli sattunut, ja suuri ilo heräsi, kun sattuma jakoi lahjat sopimattomasti. Meeri sai nimittäin saappaanvetimen ja herra Kontio ompelukopan, Freedrik kyökki-esiliinan ja Helka paperossirasian. Lotta täti nauroi niin, että kyyneleet silmistä vierivät, ja kaikki kiittivät häntä hänen hauskan keksintönsä vuoksi. Sitte seurasi vilkas vaihtokauppa, joka oli kaikkein hauskinta, ja sen kautta sai jokainen vähintäin kolme pientä somaa kappaletta muistoksi tästä hupaisesta päivästä. Teenjuonnin jälkeen lähtivät kaikki kotiin.
— Tervetultua Kerttulaan huomenna aamupäivällä — sanoi rouva Bergendahl hyvästijättäessään pappilan nuorisolle. — Herra Kontiolla on mainio kelkkamäki tarjottavana, ja Bruuno kiittää luistinrataansa; tulkaa nyt niitä koettelemaan. Teidän täytyy sitte jäädä päivälliselle ja nähdä torpparien lasten joulu-iloa iltapäivällä.