Hilja painoi sormensa polttaville silmilleen ja ajatteli miten hartaasti hän vielä kerran olisi tahtonut pyyhkiä syrjään hänen kiharaisen tukkansa ja suudella kaunista, korkeaa otsaa. Hiljan rakkaudessa oli melkein äidillistä hellyyttä — vaan nyt oli kaikki ohi, ja hän oli taas yksin, niin yksin ei hän elämässään ollut vielä koskaan tuntenut olevansa.
Tuolla kirjoituspöydällä oli suuri pino kirjoitustöitä odottamassa, vaan eihän nyt enää ollut mitään, minkä eteen työskennellä, ainoastaan omasta itsestään huoli, kaikki hänen uhrauksensa oli ollut turhaa.
Vaan oliko se todellakin ollut niin arvotonta? Hän jäi sitä hetkeksi miettimään.
Jos Knuutista tulee, niin kuin hän oli hänestä toivonut, etevä, kyvykäs lääkäri, niin olihan siitä ihmiskunnalle sama hyöty, vaikka hän ei saisikaan olla osakkaana Knuutin menestykseen. Pitkien vuosien aikana hiljaisessa, uskollisessa kieltäymyksessä oli hänen rakkaudestaan puhdistunut itsekkäisyyden kuona, ja tuona hetkenä, kun hän seisoi yksinänsä ja pettyneenä, puhkesi sen kaunein kukka. Kuumia kyyneliä vieri silmistä lieventäen ahdistetun sydämen tuskaa ja kun hän illalla pani maata, nukkui hän pitkistä ajoista rauhallisesti kuin lapsi.
Hän heräsi, kun Esteri muutamia tunteja myöhemmin tuli kotiin. Pieni olento hiipi varovasti varpaillaan ja pelkäsi kovasti, että jos hän häiritsee Hiljaa ja herättää hänet, niin että Hiljan kävi häntä sääliksi. Esteri näytti niin kauniilta, kun hän kuvastimen edessä suki tuuheaa tukkaansa. Hilja ehdottomasti sivellytti kädellään leikkotukkaansa. Knuut ei kärsinyt lyhyttä tukkaa naisella, vaan Hilja oli leikkauttanut tukkansa, että sen laittelemisessa ei aamuilla kuluisi aika.
Hänellä ei ollut niinkuin »lapsella» aikaa pukeutua ja kuleksia puolille päivin pitseillä ja silkkinauhoilla koristetussa aamunutussa, vaan eipä hän näyttänytkään sitte niin hienohipeäiseltä ja hoidetulta kuin Esteri, jolla oli verrattoman kaunis iho, helmikirkkaat hampaat ja ruusunpunaiset sormenpäät.
Hilja huokasi ja käänsi päänsä pois.
— Oh, oletko hereilläsi, Hilja — sanoi Esteri — minä paha tyttö kun olin asettanut lampun niin, että valottaa sinua suoraan silmiin, anna anteeksi!
— Ei haittaa ollenkaan, hyvä ystävä, oliko sinulla hauska?
— Ihmeen hauska, saanko istua vähän aikaa sänkysi laidalle ja kertoa ennenkuin menen tädin luo?