Tyytyväisenä ja toivehikkaana meni hän sinä iltana lapsenkamariin, sillä Margy oli tottunut siihen, ettei hän nukkunut illoilla ennenkuin isä tuli sanomaan hyvääyötä ja oli kuullut hänen iltarukouksensa.
Margy istui jo vuoteessaan kädet ristissä ja kun tohtori tuli, niin hän rukoili vanhan yksinkertaisen rukouksen, joka tuhansien lasten huulilta on kohonnut korkeuteen:
Mä nostan silmäni taivaaseen
Ja sormeni ristiin liitän,
O Herra, ystävä lapsien
Mä armostas sua kiitän.
Tohtorikin oli pannut kätensä ristiin niinkuin Margy oli häntä opettanut ja tuo maailmanmies, jolle rukous aikoja sitte oli ollut vierasta kieltä, kuunteli nyt hartaasti pienen tyttönsä lurittavaa ääntä.
— Hyvää yötä Margy, hyvää yötä rakkaani — Tohtori kumartui suutelemaan tyttöä otsalle — mutta miten olet niin kuuma? Tilda, onko hänellä kuume, minusta Margy on ollut vähän nolo koko päivän? Oletko kipeä, pikku ystäväni?
— Pikkusen väsynyt.
— Noo, nuku sitte ja lepää pienokaiseni, ja herää aamulla virkeänä — hän silitti hellästi tytön punasta poskea ja meni, vaan kun tyttö oli nukkunut, niin tohtori tuli takaisin ja kuunteli levottomana hänen heikkoa ryintää, joka teki hänen unensa rauhattomaksi. Tilda vakuutti että se oli vain tavallista katarria, ja hänhän ymmärsi tämmöiset asiat. Mutta kuitenkaan tohtori ei voinut olla hiipimättä vielä yölläkin lapsenkamarin oven taa kuuntelemaan. Unissaankin tunsi hän useat kerrat jonkunmoista tuskaa ja kun vihdoin aamupuoleen joku äkkiä avasi oven, niin hän hypähti säikähtyneenä ylös: — Mikä on, Tilda? — Margy on kipeänä — kuiskasi hoitaja — hänen kurkkunsa korisee ja vinkuu niin kummallisesti. — Silmänräpäyksessä oli tohtori pukeutunut ja riensi lapsen luo; joka makasi vuoteellaan posket kuumeen punaisina ja kovain yskänkohtauksien aikana kuului kurkusta omituinen hinkuva ääni: — Mitähän se mahtaa olla, se kuulustaa niin kauhealta?
— Valtioneuvoksen pieni poika, jota minä hoidin Margya ennen, kuoli kuristustautiin, ja hänellä myös vinkui kurkku tuolla tavoin — sanoi Tilda vavisten.
— Pitää heti mennä hakemaan professoria, käykää sanomassa siitä kyökissä — tohtori vaipui polvilleen Margyn vuoteen ääreen. Vaimonsa nukkui vielä, ja tohtori ajatteli, että hänet pitäisi herättää, vaan jalkansa olivat kuin lainauksissa, ettei hän päässyt lapsen vuoteen äärestä.
Kun professori tuli, niin hän vakuutti todeksi sen mitä oli pelätty, Margy oli saanut kuristustaudin, tuon salaa hiipivän lasten vihollisen, eikä tohtori voinut kieltää, että tila oli vaarallinen.