Oli aivan luonnollista, että he noin ajattelivat ja noin luulivat; koulunystävät ymmärsivät heitä hyvin ja menettelivät sentähden sävyisästi ja ystävällisesti saadakseen heidät vähitellen vakuutetuiksi asiansa oikeudesta, siitä että tieto on suurempi rikkaus kuin kaikki maailman kulta ja hopea.
Minä tiedän, että on ottanut kovalle, sanoi hän, sillä olenhan minä itsekin vanhaa talonpoikaissukua ja voin siis paremmin kuin moni herrasmies ymmärtää, mitä koulukysymys merkitsi talonpojalle, mutta minä tiedän myöskin, että hänen vastustuksensa vähitellen heltiää, kun hänelle käy selville kaikki, mitä koulu antaa nousevalle polvelle.
Täällä Honkalassa on vastustus ollut sitkeää kyllä. Me tiedämme sen kaikki, että kunnan johtavien henkilöiden ja meidän opettajain kesken on vallinnut suhde, mikä on kaikkea muuta kuin tyydyttävä.
Minä puolestani olen syvästi tuntenut sen painon, minä olen odottanut ja toivonut, että tämä vastustus vihdoin voitettaisiin, toivonut myöskin, että meidän, hiljainen, uskollinen työmme pitäjän lapsien keskuudessa vaikuttaisi sopua puolueiden kesken. Aina jonkun todistuksen olen tästä saanutkin, monta isää ja äitiä on nimittäin juuri lapsiensa takia tullut koulun ystäväksi ja — minä sanon sen vapaasti ja iloiten — myöskin antanut opettajalle tunnustuksensa. He ovat huomanneet opetuksen hedelmät ja edut, joita nuoriso on saanut, ja alituisesti lisääntyvä oppilasmäärä todistaa voimakkaasti, mitä nouseva polvi itse tuntee tästä kysymyksestä. Näistä ja muista tarkoin harkituista syistä vaadin minä nyt sentähden kiivaasti toisen kansakoulun perustamista kuntaan.
Rautio oli puhunut ja istui alas, samalla kuin innostuksen tuli, mikä oli elähdyttänyt häntä koko ajan, vielä loisti hänen voimakkaista kasvoistaan.
Yksityisiä ääniä kuului osaksi puolesta, osaksi vastaan: olihan se kyllä tosi, että lapsilla kylän toisesta päästä oli liian pitkä matka kouluun, sanottiin.
Toiset taas huomauttivat, että kiertokoulut tuottavat saman hyödyn paljon pienemmillä kustannuksilla. Isola antoi pörröisen lakkinsa solua edestakaisin peukaloittensa välissä, hän tiesi kyllä, että kunhan hän vain pudottaa sanansa vaa'alle, niin kaikki liittyvät häneen kuin yksi mies, ja kun hän vihdoin nousi, niin jokainen tunsi, että nyt rippui koulun kohtalo hiuskarvasta.
— Täällä on nyt puhuttu paljon jos koreastikin, sanoi tuo mahtava mies ja katsahti tarkoituksella opettajaan, minulla ei ole sellaisia sanoja oppimattomalla kielelläni, sillä minä en koskaan ole juonut siitä tiedon lähteestä, josta koulunopettaja puhui. — Kuului hyväksymisiä ja virnisteltiin kämmenien suojassa!
— Minä vain tiedän, että se lyö kirveensä kiveen, joka väittää, että koulu ei tee lapsista ylpeitä. Vai eikö se ole ylpeyttä, kun jokainen torpanpenikka, joka on käynyt koulua, pitää itsensä liian hyvänä palvelemaan piikana ja kun pojat ynseilevät käydä auran jälessä kunniallisena renkinä. Isä, isoisä ja ne, jotka elivät ennen meitä, elivät rauhassa tässä pitäjässä, he hoitivat oman työnsä, ja rengit ja piiat hoitivat omansa, mutta kukaan ei huolestuttanut heitä kouluilla eikä opinpuheilla, se oli hyvää aikaa! — Isola katseli mahtavasti ympärilleen aivan kuin tullakseen vakuutukseen oliko kenelläkään väittää vastaan, mutta mitään syytä levottomuuteen ei näkynyt. — Minä en ole huomannut mitään erityistä, mitä koulu olisi täällä toiminut. Kyllä meillä on ulostekoja tarpeeksi muutoinkin, sentähden äänestän minä, että kysymys uudesta koulusta hyljättäisiin.
— Niin, niin, niin — pauhasi myöntymysmyrsky hänen ympärillään. Rautio nousi äkisti: Minä rohkenin todellakin toivoa, että rusthollari olisi tullut toisiin ajatuksiin, sanoi hän jotakuinkin kiivaasti.