— Tietysti, mutta et ikkunan kautta, sillä silloin pitää Anderssonska sinua ryövärinä; tämä nyt oli kuitenkin kerrassaan ihastuttava hämmästys!
Raikkaat nuorukaisäänet tunkeutuivat selvänä Raution korviin; hän seisoi siinä melkein kivettyneenä; mikä tuuli oli nyt näin odottamatta ajanut tuon serkun näyttämölle? Hänellä oli aina ollut vastenmielisyyttä tuota tuntematonta nuorta miestä kohtaan, mutta ei ollut voinut selittää tätä salaperäistä suhdetta, Nyt tiesi hän yht'äkkiä syyn, hän oli mustasukkainen! Yhä edelleen viipyi hän työssään — mitäpähän oli hänellä muutakaan tehtävää — mutta kirveen iskuissa ei ollut mitään tarmoa; koko ajan kuunteli hän tietämättään ääniä ja katse kiiti sinne, missä hän tiesi kahden serkun nyt hilpeinä iloitsevan yhdessä.
Tuolla tuli Anderssonska läähättäen rappuja ylös ja riensi Katrinan luo, joka huuhtoi perunoita kaivon luona; tietysti tahtoi hän tuoretta kahvi-kermaa ja kentiesi pari kananpoikaakin päivälliseksi odottamattomalle vieraalle. Vähän aikaa myöhemmin tuli Elli serkkunsa kanssa kartanolle; hänellä oli päässä kukikas pitsihattu, kaunein naispäähine, mitä Rautio voi mielessään kuvitella. Elli puheli ja viittoi innokkaasti. Äkkiä huomasi hän opettajan, ja molemmat tulivat reippaasti hänen luo.
— Tässä saan esitellä teille serkkuni, insinöörin, sanoi hän, hän on virkamatkalla ja oli niin ystävällinen, että ohikulkiessaan pistäysi katsomaan minua täällä yksinäisyydessäni. Nyt aion näyttää hänelle ympäristöä sillä aikaa kuin Anderssonska laittaa päivällistä.
Elli nyökäytti päätään, Rautio kumarsi kankeasti vieraalle; tuo hienosti puettu nuori herra katseli silmälasiensa läpi jotensakin hävyttömästi hänen yksinkertaista palttinatakkiaan ja karkeatekoista olkihattuaan. Kun he sitten kääntyivät ympäri kulkeakseen edemmäs, niin opettaja aivan selvään tunsi, kuinka vieras huolettomasti olkapäitään kohauttaen surkutteli serkkuaan, jolla oli näin hauskaa seuraa.
Rautiossa kihisi ja kuohui, mustasukkaisuus liittyi talonpoikaisylpeyteen, jota oli hänellä veressä, hän ei tahtonut antaa nöyryyttää itseään; onko rehellinen työmies yksinkertaisen pukunsa tähden huonompi kuin pääkaupungin heikari, jonka veltot piirteet selvästi ilmaisevat huonoja tapoja? Hän syöksyi näiden myrskyisäin ajatustensa valtaamana niin rajusti mäntyjen kimppuun, jotta oksat sinkoilivat hänen ympärillään. Auringonpaisteessa tuli viimein hänelle niin kuuma, että hän heitti kirveen olalleen ja meni sisään.
Katrina hyvin innoissaan puheli hänelle. — Ajatelkaa, sanoi hän, millainen vetelys tuo Anderssonska on, ei voinkipenettä ole heillä talossa pöytään tuolle hienolle vieraalle herralle. Minä olen juuri kirnunnut ja minä ajattelin: minä vien nokareen voita neidin tähden, ellei herralla ole mitään sitä vastaan, ja sitten on meillä kerrassaan muhkea kermajuusto?
— Tee kuin tahdot, Katrina, se on minulle yhden tekevä. Rautio veti oven kiinni niin synkän näköisenä, että muori aivan hämmästyneenä katsoi hänen jälkeensä, mutta sisällä istuutui Rautio kuin hämmähäkki tähystämään ja odotti kunnes nuori pari nauraen ja puhellen palasi metsästä. Elli juoksi kyökkiin ja palasi heti kourallinen herneitä mukanaan, jotka hän anteliaasti jakoi aina nälkäiselle kyyhkysparvelle. — Eikös tämä ole mukavaa? huusi hän serkulleen, joka seisoi portailla.
— Mainiota! — huudahti tämä taputtaen kovasti käsiään, niin että nuot räpyttelevät linnut karkoittuivat pakosalle.
— Hyi, kun niin taitamattomasti menettelet — Elli teki tyytymättömän liikkeen. Sinä unohdit, ettet ollut nyt teatterissa!