KUOLEMAN KIHLOISSA.
Musta vieras rinnoiltani kiihkoin riisti suudelmat. Sulle soitan, kirkas haave, suuren lemmen unelmat.
Julma vieras viilsi rintaan
kuolon haavat vuotamaan.
Sulle puhkee, pyhä harha,
veriruusut loistamaan.
Hornan miesi kuilun kitaan kostomielin syöksi mun. Viime katse, kyynel, kuiske, jumalani ainut, sun!
UNELMOITU.
Sinä kaipasit kirkkautta ja hiljaista iloa. Sitä oli, sitä olihan kerran — oi, jumaluus aikoja!
Lopun tippuvat veriruusut,
ilo, tuskani kuumeinen.
Kun nauraa, ilkkua koitan,
kera kammoni kilpailen.
Kas rinnassa auki on haava,
syvin syvien haavojen.
Verikukka jos vieläkin puhkee,
sa poimi se viimeinen!
Sen kuihtuneet siskot sulle niin kerran hehkuneet ois. Tämä kukkani ei sua loukkaa, sen antaja uupuu pois.