Tuo niin mulle lemmenleikit muistuttaa ja mieleen tuo. Kera nurmen, metsän synkän sateen surun sydän juo.
KAKS VIERASTA…
Sun pääsi jo vaipuu rintaan
ja huoneessa hiljenee
ja sisintä hiljaisintaan
mun sieluni kuuntelee.
Kaks kiihkeää, kaunista unta!
Kaks vierasta kuitenkin!
Ja yhteinen valtakunta
on särkynyt suruihin.
Kaks vierasta vihille tullut!
Kaks köyhää, kurjaa nyt.
On haihtuneet haaveet hullut,
tuli rintain jo jäähtynyt.
On hiljainen, hiljaisin hetki…
takan hiilet jo tummuneet…
ja tunteet suruisetki
on tyhjinä hapuilleet.
Mut yhä kun pääsi vaipuu,
poves mykkänä myrskyää,
mun täyttää ääretön kaipuu
sun tuskias viihdyttää.
Ma tahtoisin povelles asti,
sua suudella uudestaan,
sua suudella hehkuvasti
tän kerran viimeisen vaan.
Ja jäähyväishetkenä antaa,
mikä mielehen iäksi jää,
mitä voisimme ylpeinä kantaa
ja muistoksi pyhittää.