Hänen kielensä ei enää taipunut muuta sanomaan, siinä sanassa oli koko hänen epätoivonsa.
Mutta hän kohtasi vain houreisia, kiihkoisia katseita, jotka tuijottivat häneen käsittämättä, mitä hän sanoi, — tulen sokaisemia silmiä, joissa itsessä paloi outo, villi tuli.
"Lehmät!" hän sopersi.
Hän ei tiennyt, olivatko kaikki nämä ihmiset juovuksissa, ja jos olivat, viinastako vaiko jostain muusta.
Heissä oli jotain viinan päihtymystä väkevämpää.
Sen hän vain käsitti, ettei kukaan aikonutkaan auttaa häntä.
Mutta yhtäkkiä hän näki, kuinka joku kiipesi navetan nurkkausta myöten katolle, päre hampaissa.
Hänen aivonsa ikäänkuin paloivat liian nopeasta ponnistuksesta poroksi, jäljelle jäi vain hillitön, sokea vimma…
He aikoivat polttaa navetan…
Vaikka olisi nähnyt oman mökkinsä palavan, ei se olisi häneen niin koskenut… Kirkonkin olisivat voineet polttaa poroksi hänen silmäinsä edessä…