Nyt niitä juoksi yhä useampia navettaa kohti, — heidän varjonsa kasvoivat pitkiksi lumella.
Org tunsi kummallista tyhjyyttä päässään, ikäänkuin siitä olisi sisällys valunut pois.
Hän juoksi takaisin navettaan, enää tietämättä, mitä teki, hän mylvi, ammui kilpaa lehmien kanssa, keskellä sekasortoa…
Hän alkoi päästää niitä kytkyeistä irti, toisia toistensa jäljestä, lehmät kasaantuivat yhteen rykelmään, syöksyivät epätoivon vimmalla toistensa päälle, ammottavia haavoja puskien, tallaten jalkoihinsa heikommat…
Mutta ei yksikään ymmärtänyt törmätä avonaista sivuovea kohti.
Org mylvi kurkkunsa täydeltä, irroitellen vitjoja ja kytkyeitä.
Katolta kuului päreitten räiskyntää, se oli syttynyt tuleen.
Kuumeesta puolihullut elukat kasaantuivat monipäiseksi, monisarviseksi hirviöksi.
Kitkerä, tukehduttava savu alkoi pilvenä tunkeutua navettaan.
Org ei ajatellut enää itseään, tuskin muistikaan, kuka oli, — hän kuului mielestään tähän samaan karjaan.