II
SAARENMAALAINEN INTERMEZZO.
USKONTUNNUSTUS.
Olen nähnyt sen monesti ennenkin, sataman merkkitornin, avonaiset, ruosteenruskeat kiertoportaat, joitten yläpäässä paloi valkea lyhty, ja aina ajatellut käärmettä, jonka tulisen silmän tuikkiva merkkituli muodosti. Ruosteenruskeatko vaiko viheriähköt, — samantekevä, "levy säilytetään" ei pidä paikkaansa silmämme pikavalokuviin nähden.
Niin, olen nähnyt sen, olen nähnyt niin paljon muuta ympärilläni, esineitä ja ihmisiä, olen tuntenut ne ulkopuolellani oleviksi, olen alati aistinut ne kuten minulle kuulumattomina, olen yrittänyt niitä kuvaamaankin, havainnollistuttamaan ulkonaisia aistimuksiani minulle oikeastaan vieraasta mailmasta, jonka ulkokuoren ainoastaan näin ja tunsin, mikäli aistimeni riittivät sen vaikutteita välittämään.
Olenko itse muuttunut, onko mailma ympärilläni muuttunut? Miksi nyt ikäänkuin haihtuvat, katoavat käsistäni ulkonaiset muodot, värit ja viivat, ja jää jäljelle ainoastaan vertauskuva, joka syntyy oman sieluni koskettaessa määrättyä esinettä? Silmäni näkevät, korvani kuulevat, tunto-, haju-, makuaistini toimivat kuten ennenkin, mutta jokin uusi ja tuntematon voima minussa itsessäni kokoo nämä erinlaiset heijastussäteet suureksi sisäiseksi polttokuvioksi, joka syöpyy olemukseeni. Kaikki aistimeni voisivat lamautua, silmäni sammua, korvani kuuroutua, tuntoni turtua, ja minä aistisin kuitenkin mailman, todellisemmin kuin ennen.
Eivät enää ympäröi minua minulle vieraat, kylmät esineet, olen kuin hajautunut alkuosiksi, jotka ovat tunkeutuneet minulle ennen outoihin ja tuntemattomiin olioihin… Mailma on minulle tuttu, ikäänkuin olisin seurannut joka puun kehitystä, siitä asti kuin se siemenenä mullan sylissä iti. Tunnen oman elämykseni kaikkialla.
Eikö tuijota se minua vastaan tänäkin tummana iltana ruskean kiertokäärmeen salaperäisesti tuikkivasta silmästä, — aivojen vuosi, järjen ylivaltiuden aika! Enkö ole ylentänyt minäkin tänä vuonna jumalakseni järjen vaskikäärmettä, palvonut vilkkutulta, jota inhimilliseksi järjeksi nimitetään? Merentakaisen sataman merkkitorni, aivokäärme, kirkas ja kimmeltävä yli matalan vesijättömaan! Tervehdin sinua!
MEILLÄ ON KUOLLUT MUKANA.
Laiva lähestyy satamaa, meillä on kuollut mukana.