Unissansa sen näki äiti,
Ei ehtinyt enempää,
Kun ulkoa ulvonta koiran
Hänet unesta herättää.
Lepäs kuolleena sairas poika,
Niin kylmänä, kalvaana.
Ruso nousevan päivän väikkyi
Lumivaaleilla poskilla.
Kädet äidin ristihin käypi,
Ja tuntehin sekavin,
»Pyhä neitsyt!» hän hiljaa lausuu,
»Ole kiitetty kuitenkin!»