Viiu. Anna minun olla, — muori!
Vana-kai. Älä nyt, hyvä ihminen, noin hätäänny, — onhan Antsilla paroonin kirje.
Viiu (kylmästi, nousten). Sinäkin uskot siihen paroonin kirjeeseen, niinkuin isä Jumala olisi sen kirjoittanut.
Vana-kai. Kuinka sen kirjeen laita oikein oli, — jos sinä kertoisit vielä kerran.
Viiu. Johan sinä sen kerran kuulit.
Vana-kai. Minä olen niin huonokuuloinen, — murenee puheesta toinen puoli tielle. — Tapasitko itse paroonin?
Viiu. Tapasin.
Vana-kai (varovasti tunnustellen). Oliko Se yksin huoneessa?
Viiu. Oli, tai en minä varmaan muista, — odotas, — ehkä oli armollinen rouvakin siinä.
Vana-kai. Mitä rouva siellä teki?