Vana-kai. Etkö sinäkin tiedä…? No, miksi et vastaa? Tietää ihminen paljon muutakin, ei vaan sen, mitä korvaan huudetaan.
Viiu (ei vastaa).
Vana-kai. Sanonko minä, — siinä kirjeessä seisoi: ottakaa Ants sotamieheksi! Eikö se ole niin?
(Ulkoa kuuluu hevosen hirnahdus, kova rusahdus).
Viiu (säpsähtäen). Nyt se tulee, ruuna pärskyi, — herra Jumala, — minä hyppään alas kellarin luukusta, — minä en voi sitä nähdä.
Vana-kai (nousten). Kuinka se niin ravia ajaa, mikä siellä niin rysähti, — eikö vaan ajanut aisat poikki veräjän pieleen.
Ants (tempaisee oven auki, lyhyessä turkissa, yltä yleensä lumessa, takissa metallinumero. Tummahipiäiset, sileäksi ajellut kasvot, lyhyet viikset, silmät syvällä). Iltaa! — iltaa, sanon minä, — eikös kukaan vastaa?
Vana-kai. Hyvää iltaa, poika.
Ants (riisuuntuen). Iltaa, Viiu, — tule vaan esiin, näetkös, mikä pojan rinnassa välkkyy, — niinkuin kulkunen vaan kilisee, tiriliri, tiriliri…
Vana-kai. Mikä siinä on, poika, — ruununko raha?