Ants. Älä tule lähelle, taikka… Älä tartu minuun, minä en tiedä, mitä teen… (Vaipuu lavitsalle, sisällisesti murtuneena), Bathseba, köyhän miehen ainoa karitsa!
SOTILAAN ÄITI.
Oli kerran äiti, jolla oli kaksi poikaa sodassa. Aina sydäntalven taisteluun saakka oli hänen sydämensä yhtälailla vapissut ja toivonut molempain tähden, mutta saatuaan ensimäiset tiedot taistelusta, tapahtui hänessä muutos. Jokin ääni sanoi hänelle: "poikasi on kuollut." "Minulla on kaksi poikaa", hän vastasi selvälle, armottomalle äänelle, — "vanhempi ja nuorempi, — kumpiko?" Mutta vastausta ei kuulunut, — hänen aivoissaan oli vaan yksi ainoa, pimeä ajatus, ja hänen sielussaan oli hiljaista.
Mutta siitä päivästä asti hän pukeutui mustiin.
Kerran tuli eräs entinen tuttava hänen luokseen.
"Teillähän on kaksi poikaa sodassa", hän sanoi.
"Niin on", vastasi äiti.
"Oletteko saanut tietoja heistä?"
"En, — en ole saanut", sanoo äiti ja huokaa.
"Miksi sitten käytte surupuvussa?"