"Mikä on turhaa, — polttaminenko?" hän sanoi hajamielisenä.
"Ei, — vaan se, että ette polta", sanoi nainen nauraen.
Georgevitshin kolmeviikkoiset päätökset hajosivat joka ilmansuunnalle.
"Se olikin nyt vaan kesän ajaksi", hän sanoi puolustellen.
"No, — ettekö tulekkaan?" kysyi nainen.
Georgevitsh säpsähti, hänestä pilkisti sanojen alla naurua. Hän avasi päättävästi veräjän ja astui puutarhaan, lakki kömpelösti kädessä.
"Pankaa toki lakki päähänne. Katsokaapas, — enkö sanonut, — teidän tukkanne menee kiharaan, kun vaan annatte sen kasvaa."
Georgevitsh muisti yhtäkkiä Hallikin, ja punnitsi hetken mielessään, kertoisiko, — joutavia, jääköön sikseen.
"Se on niin musta, niin musta", sanoi nainen päätään heilutellen.
"Meillä on kaikilla niin siellä etelässä", vastasi Georgevitsh.