"Minun täytyy lukea latinaa", hän sanoi tyytymättömästi.
"Mutta tehän olitte nyt menossa kävelemään. Minnekkä aiotte mennä, — puotiinko?"
"Niin", vastasi Georgevitsh, itsekseen harmitellen ja tuntien halua valehdella.
"Paperosseja ostamaan?" jatkoi hivelevä ääni.
"Ei, — minä en polta enään", sanoi Georgevitsh jyrkästi ja miehekkyydellä, ja katsoen suoraan naiseen. Verannan verhot olivat pudonneet sivuille, — siro, hoikka, mustapukuinen vartalo oli niitten kehyksissä, — harsohihoista kuulsivat valkoiset, ohuet käsivarret.
"Ette polta, — mutta miksi ette?"
Georgevitshin miehekkyys luhistui kokoon.
"Minä en tiedä", hän tunnusti avomielisesti.
"Niin, — eikö se ole turhaa", jatkoi nainen.
Georgevitshistä tuntui, kuin olisi joku silittänyt häntä, — pieni, pehmeä kissankäpälä, jossa ei kynsiä tuntunut.