Mutta miehet sälyttivät taakat selkäänsä ja kantoivat ne veden rajaan, ja vaimot huusivat lapsiaan, ja rintalapset parkuivat, ja monet nuoret miehet kahlasivat matalassa vedessä, niin kauas kuin pääsivät, ja vielä toiset veisasivat vastaanottovirttä, mutta väkevämmät eivät työntäneet heikompia, ja kellä oli vanha ja vaivaloinen isä tai äiti, tuki häntä, sillä he olivat kaikki yhdistetyt rakkaudessa.
Mutta kun he pari tuntia täten olivat odottaneet, väsyivät useimmat, ja he sanoivat toisilleen: »Se oli vain ennustus. Vieras vaimo, jota emme tunteneet, on ennustanut. Hän on saanut merkin ennen meitä.»
Ja taas toiset sanoivat: »Huomenna tai ylihuomenna tulee laiva!»
Vaimot hoitelivat Maiea ja priiskoittivat hänen kasvojaan vedellä, kunnes hän tuli tajuihinsa, mutta hän ei puhunut enää sanaakaan sinä yönä.
Aamupuoleen yötä alkoivat useat lapset vaikertaa vilua, ja äidit paljastivat povensa ja lämmittivät heitä oman rintansa lämmöllä, riisuen osan vaatteistaan ja peittäen niillä palelijat. Kun päivä alkoi sarastaa, valtasi heidät outo raukeus, ja moni nukahti, mutta useimmat valvoivat, uupumusta vastaan taistellen, ja uusi päivä täytti heidät uudella uskolla ja odotuksella.
He valmistivat lapsille aterian, mutta hylkivät itse ruokaa, karkaisten itseään kylmällä lähdevedellä, eivätkä he tunteneet mitään nälkää.
Puolipäivän aikaan alkoi kaupungista päin niityn laitaan kokoontua joutilasta ja uteliasta väkeä, jotka kysyttelivät ja haastattelivat heitä. He kärsivät kuten aina kaikki kompasanat vaiti ja vastaamatta, harjoittautuen kärsivällisyydessä ja anteeksiannossa, varmoina pilkkaajiensa pikaisesta häpeästä.
Seuraavina päivinä oli heidän odotuksensa levollista ja varmaa, eikä yksikään heistä epäillyt, ja nurina oli kaukana heistä. Ehtoisin alkoi heidän varsinainen varrontansa, ja he olivat niin varmoja laivan tulosta, että he aina kiireesti kokosivat päivän kuluessa hajaantuneet kapineet, etteivät turhaan kuluttaisi aikaa, kun kutsu tulisi. Ja he sammuttivat kaikki tulet, paitsi yhtä, jota he aina pitivät vireillä, merkiksi mereltä tulijoille.
Heidän uskonsa vahvistettiin monin kerroin, kun leiri kasvoi, uusien uskonveljien ja valkean laivan odottajien saapuessa rantapitäjistä, ja he antoivat auliisti tilaa vieressään, jakaen, mitä heillä jakaa oli. Mutta viidennestä päivästä alkaen he alkoivat säännöllisesti keittää, tosin pyytäen Herralta anteeksi tätä epäuskon ja malttamattomuuden merkkiä, sillä eivät ainoastaan lapset kärttäneet ruokaa, vaan moni aikuinenkin tunsi nälän hiukaisua, häpesi sitä ja koetti karkoittaa mielestään, kunnes antoi myöten, kaluten kovaa leipäkannikkaa, muilta varkain, lopulta sanoen ääneen itselleen ja toisille, ettei Herra suinkaan tahtonut heidän nälkään nääntyvän.
Kun ensimäinen viikko oli ohitse, oli heitä jo viidettä sataa henkeä Lasnamäen niityllä ja rannalla. Heikompien valitettua väsymystä, he vuorottelivat öisin valvonnassa, niin että aina oli niitä, jotka tähystivät merta, öin ja päivin, ettei öljy heidän lampuistaan loppuisi, kuten tyhmien neitsyitten yljän tullessa.