Mutta Maie kulki heidän keskellänsä, ja hänen aivoissaan hämärsi tieto jostakin, mitä hänen oli mahdoton muistaa. Hänen ajatuksensa pysähtyivät alati hetkeen, jolloin hän tunsi ihmistungoksen ympärillään, mutta mitä sen tuokion takana oli, ei hän tiennyt. Joskus tuli hänelle ajatuksia, joita hän ei omikseen tuntenut, ikäänkuin murenema jostakin kadonneesta ja kaukaisesta olennosta. Istuessaan rannalla ja nähdessään lasten paahtavan puolipaljaita jäseniään hiekassa, hän halusi mennä ja silittää heidän päätään, ja kun hänen sormensa hajamielin haroivat lapsen hiuksia, herätti hiusten hipaisu tutun tunnon, jonka hän varmasti oli ennenkin elänyt, mutta missä ja milloin?
Jaksamatta sitä selvittää, hän loittani lapsista, palatakseen taas heidän luokseen, tuntien heidän parissaan selvimmin kadonneen itsensä läheisyyden. Hän jakoi heille melkein koko ruokaosansa, sillä hänen ruumiinsa ei tarvinnut kuin nimeksi ravintoa, eikä hän nukkunut sydänyön hetkeä kauempaa, mutta hän ei tuntenut silti uupumusta, ja usko säteili hänestä.
Iltasin, auringon laskun aikaan, hän tunsi levottomuutta ja sydämenkouristusta, ja jos toiset silloin kokoontuivat odottavina hänen ympärilleen, jäykisti kuolonkankeus äkkiä hänen jäsenensä, mutta yli huulten tulvi vuolas sanavirta, sillä hänen henkensä harhaili kaukaisilla mailla, etäällä niistä, jotka hänen ympärillään olivat.
Ja ne, jotka häntä kuuntelivat, näkivät hänen kahlaavan läpi lujasänkisen ja korkean vehnän, ja hänen kätensä punnitsivat tähkien painavuutta, ja he näkivät hänen karistavan jyviä pivoonsa ja ylistävän niitten valkeutta, ja hetken päästä he näkivät hänen astuvan yhä ylemmäksi, ja nyt hän riipi heille rypäleitä, ja niitten mehu vuosi pitkin hänen sormiaan, ja hän itse ja he kaikki huumaantuivat tästä kultaisesta mehusta, ja hänen hurmionsa tarttui heihin.
Ja hän kysyi heiltä:
»Tahdotteko te taivaallista vaiko maallista hyvyyttä?»
Silloin he muistivat pitkiä työpäiviään ja kaikkinaista orjuuttaan, ja että heille jo vuosisatoja taivaalliset hyvyydet olivat tarjona olleet, niin he vastasivat nyt:
»Me halajamme taivaallista hyvyyttä, mutta katso, me ikävöimme myös niitä, kuin maan päällä tarjona ovat.»
Hän vastasi heille:
»Teidän pitää molempia saaman.»