Nyt hän tapansa mukaan taas seisoskeli lastukasalla, jota aurinko paahtoi, niin että olisi luullut sen tuleen räsähtävän, — katolla kalkahtelivat säännölliset vasaraniskut, ja kurkihirsi lyheni, valkoisten päreitten peittoon kadoten.
Joku mies tuli kivikuormaa ajaen mäkeä ylös. Hevonen teki keskimäessä tenän, seisahtui äkkiä. Mies sivalsi ruoskalla koninsa laihoja kupeita, joitten nahan alta kuultavat lihakset heti uuteen ponnistukseen pingottuivat.
»Vedäkin, — kuka käski hevoseksi ruveta, — olisit ruvennut lehmäksi, jos laiskotella tahdot!»
Miehen kokkapuhe kuului navetan katolle saakka, josta vastaukseksi pärähti monikurkkuinen naurun rämäkkä. Olisit lehmäksi ruvennut, — hevosraiska!
Org lastukasallaan muikautti myös suutaan, se oli hänestä sukkela sana.
Mutta yhtäkkiä joku mies sanoa kivahti katolta, päreeseen naulaa lyöden:
»Lehmiksi tässä täytyy kohta ihmistenkin ruveta, jos mieli syödä ja juoda kunnolla. Rakennetaan karjalle kirkkoja, mutta muonamiehet…»
Se oli muuan äsken kaupungista tullut kiertävä työmies.
Kuului yksinäinen naurun yritys, joka naurajansa kurkkuun tyrehtyi.
Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään.