Kitkerä, tukehduttava savu alkoi pilvenä tunkeutua navettaan.
Org ei ajatellut enää itseään, tuskin muistikaan, kuka oli, — hän kuului mielestään tähän samaan karjaan.
Hän komenteli ja käski sitä, hän oli sen johtaja, mutta nyt hän ikäänkuin puhui sen omaa kieltä, jota se ymmärsi.
Yksi ainoa järkevä ajatus leimahti vielä hänen sammuvissa aivoissaan:
»Miksi he eivät tahdo pelastaa karjaa, — sellaista kallista karjaa, — miksi eivät avaa pääovia ja kanna ulos elukoita?»
Ja sitten vastaukseksi siihen, viimeisenä, mitä hän ylipäänsä enää selvästi ajatteli:
»Lehmistähän se kaikki alkunsa sai, ne kun asuivat paremmin kuin muonamiehet, — nyt kostettiin lehmille.»
Tuli kuumotti jo läpi katon, — palavia kekäleitä alkoi tippua.
Se kiihdytti elukat äärimmilleen…
Mutta Orgia ei enää helvetillinen mylvinä häirinnyt. Hän otti itse siihen osaa, juoksennellen ympäri navettaa, joka hetki vaarassa saada kuolettavan iskun tai potkun.