Yhtäkkiä hän kompastui johonkin ja kaatui…
Hän kompuroi ylös, — hänen edessään makasi kuollut lehmä, — äsken poikinut.
Vasikka, aivan tahmainen vielä, horjui heikoilla jaloillaan ja kurottautui etsimään emänsä utaria.
Silloin Orgissa heräsi jotain, mikä ei ollut enää ajatusta, vaan eräänlaista vaistoa, hän otti vasikan syliinsä ja alkoi kantaa sitä ikkunaa kohden…
Yhtäkkiä kaikki muu oli hänelle yhdentekevää, — hänen korvansa lakkasivat kuulemasta, hän luuli kaiken hiljenneen ympärillä.
Ainoastaan vasikan tahmaisen ruumiin hän tunsi sylissään.
Hän kantoi sitä kuin lasta.
Kuumuus navetassa kävi tukahduttavaksi.
Hän saapui ikkunan luo, joka ei ollut kovin korkealla. Hän yritti sitä avata, mutta ei löytänyt hakaa, silloin hän iski ikkunan säpäleiksi.
Hän nosti vasikkaa ikkunaa kohden, sen pehmeä turpa hipaisi hänen kättään, — nyt hän sai sen ikkunan tasalle…