I

SULJETTU PUUTARHA

Oi yrttitarhat, joist'ei päivä tiedä! — Kuin nääntyneenä näivettyvi puu, ei liiku lehvät, ruoho ruskettuu, ei päivän kuultoa yön kukat siedä, ne terän sulkee, tomuun kumartuu. Oi yrttitarhat, joist'ei päivä tiedä!

Vaan hämyn langetessa lumot laukee, käy kuiske kuuma yli kukkien, ja tuoksu tulvii tumma, kuumeinen, kun herää kukat, rakkauteen raukee, puut seisoo punehtuen, väristen. Oi yrttitarhat, jotka yöksi aukee!

KAPINOIVA DANAIDI

Zeus, oi uupuvi orjasi, pois ota polttava vaiva, kauan jo ammensin aaltoja vierivän veen, ehtinyt on aiooneja taas läpi ruukkuni raskaan virrata vuosien vuo, aikojen äärettyys, synkkänä vyöryvä Styx ja Akheron ankea, tumma, autio aamu ja yö, päiväni päättymätön, silmien syylliset veet, maan lapsien lohduton itku, arkien loppumaton, lyijynlaimea vuo! Harteilt' orjasi, oi ota, Zeus, tää taakkani turha, ankeus ainainen, tehtävä täyttymätön, niin kuni lapsille maan, elo suo lyhyt loppuva mulle, täyttää ruukkuni vain, vaipua vierelle sen! Kas, tulivirran vaahtohon, Zeus, nyt ruukkuni kastan, ah, en katsoa sen kuumia kuohuja voi! Hetkesi tullut on, tytär Danaon, talttunut ammoin, liekkejä laineet tuo, hehkua heittää veet! Oi, ota orjuus tää, — tai patsaas korkean paateen, herjaus huulilla, Zeus, ruukkuni pirstaks lyön!