Laulan rohkean, laulan sankarin surmaa,
varrella arkiviikkojen ainaisten,
laulan unien unta, pyhän haavehen hurmaa,
keskellä mailman jäisen ja järkeisen.
Laulu on kuolosta linnun kaarevakaulan, surmasi kauniin untensa kaukaisuus, kuollut on Runo, kuollut on Runo, ma laulan, tyhjä on taivas, autio avaruus!
VAINAJAN VIRSI
Ystävä ylhä, kotia kohti mun vietkö? Varjona kanssasi kuljen kukkaista rantaa, mutta et tarvitse kaikkea taakkaani kantaa: että jo kuolin, elkösi koskaan tietkö!
Ei että laulava laulu, mi mieltäsi viihtää,
vain on kaikua kaiken katoavaisen,
vain on hautaushymniä hurmion maisen,
ei voi kiehtoa se, ei vertasi kiihtää.
Ei että huulet, joita sa suutelet illoin, ammoin, ammoin jo ehtivät maatua maaksi, että mun ammoin tuuditti Tuonelan haaksi, maille, joilta ma palaan, mutta, ah, milloin?
PAIMENTOLAISSIELU
Oi, tähdet, teiltäkö sielun sain? te kulkurit kuumat ja vaikenevaiset, te taivaan tanhuan paimentolaiset! Mun sirottui sieluni länteen ja itään, ei pantu levähdyspaikkaa mitään, mutt' tilaa jos mulle ei maan päällä lie, jää kaikkeus aina ja avaruus, yli maallisten maitten käy henkeni tie, jää kodiksi sille korkeus uus, en uurnaa ummehtunutta siedä, mun tuhkani saakoot tuulet viedä, en maast' ole tullut, en maahan palaa, ijät kaiket henkeni harhata halaa! Oi tähdet, teiltäkö sielun sain?
YLITSE MUURIN
Ylitse muurin yössä kukat sataa, hyväily arka ohikulkijalle, ylitse muurin vieraan, ynseän, kuin kädenanto oudon ystävän, tervehdys kesäyölle tuoksuvalle.