Kivenkova murhe, jolle itkun iloa ei suoda, silmä, täynnä kyyneleitä, joista yksikään ei vuoda.
VIRON ORJAN LAULU
Seitsemänsataa vuotta iti siemen vihan, unohti sen orjat, isännätkin ihan.
Verikaste lankes,
vainon viestit sousi,
yhdessä yössä
tulilaiho nousi.
Tulipunatähkät!
Kenpä ne korjaa?
Isännät, isännät,
muistakaa orjaa!
MENE TEKEL
Synkeä käsi kirjoitti
taivaalle outoa kirjoitusta.
Kansa kauhussa kulkevi,
tanhua taivaan on tähdetön, musta.
Pysähtyy pidot pitkät nuo,
mahla kultainen maljaan jäätyy.
»Mikä on taivaalla merkki tuo?»
Hymy julkea huulilta häätyy.
Tanssijatyttöjen hiuksilta
viininlehvien purppura putoo,
sammuvat soihdut nurkissa,
kauhu kangastuksia kutoo.
Saapuu tietäjät kaukomaan,
merkkejä outoja kokoon tavaa,
puistaa harmaita partojaan,
arvoitusta ei kukaan avaa.