Ja sitten meni tohtori kertomaan Agnes'ille, että pastori aikoo jäähyväisiksi ja viimeiseksi muistoksi antaa hänelle kukkavihon. Edeltäkäsin heitä jo nauratti, vaikka pikku keijukainen kyllä yht'äkkiä koetti näyttää totiselta ja sanoi:
"Hyi teitä, tohtori, kuinka te olette paha."
Tohtori tilasi itselleen vihkon pelkkiä orvokkeja, sillä niistä Agnes piti enin, mutta pastorin vihkoon hän oli määrännyt pantavaksi joka lajia, mitä puutarhassa löytyi. "Jota kirjavampi ja suurempi, sitä parempi. Hintaa ei katsota", niin hän oli sanonut. Se tuli varmaan tekemään mainion efektin — pastori punaisimmassa kaulahuivissaan, punaisena mielenliikutuksesta ja kädessään Linnanmäen puutarhurin kirjava nerontuote!
Lähtöpäivä koitti. Agnes oli hiukan hermostunut, sillä tohtori oli ollut niin kalpea ja katsonut häntä niin syvään silmiin ojentaessaan hänelle tuoksuvan orvokkivihon — —. Laivasillalla pappilan rannassa oli pitäjän nuorisoa koolla. Aili ei koettanutkaan kyyneleitään salata suudellessaan Agnesia kymmeniä kertoja, ja omituisen kaihoava mieliala vallitsi kaikissa nyt, kun Agnes heidät oli jättävä. Laiva oli jo viheltänyt kolme kertaa, ja Agnes kävi yhä levottomammaksi. Voi, jos saisi itkeä — mutta ei, ei nyt. Tohtori ja nuo muut tuolla rannalla — — —
Silloin viimeisessä hetkessä, kun laivan köysiä jo irroiteltiin, näkyi pastori kukkavihkoineen kiiruhtavan sillalle. Agnes ei huomannut häntä, ennenkuin vasta siinä silmänräpäyksessä, kun pastori ojensi hänelle kukkavihkonsa. Tuon kirjavan, hirvittävän suuren jättiläisvihon!
Ei, ei, se oli liikaa — se tuli niin äkkiarvaamatta. Agnes ei voinut, ei jaksanut enää hillitä itseään. Hermojen jännitys laukesi, ja hän puhkesi äänekkääseen, hillitsemättömään nauruun. Kukkavihko putosi hänen kädestään, ja hän nauroi niin, että kyyneleet vierivät pitkin poskia. Se oli niin vastustamatonta tuo hermostunut, hillitön nauru. Siihen täytyi yhtyä.
Mutta pastori melkein juoksi kotiin.
Laiva eteni rannasta, ja Agnes huusi naurusta ja itkusta värisevällä äänellä:
"Aili rakas, pyydä pastorilta anteeksi. En minä tahtonut häntä loukata.
Hyvästi, hyvästi, tuhannet kiitokset!"
Mikä lienee ollut siihen syynä, mutta Aili ei voinut pyytää pastorilta anteeksi.