"Niin, niin, tietysti. Luulin teidän tietävän. Rautatietori olisi mainio paikka jo siitäkin syystä, että matkustajat silloin heti ensimäiseksi näkisivät Helsingin marmorikirkon ja saisivat tuntea niinkuin pääkaupungin tuulahduksen jo ensi askeleillaan."
"Minä luulin — hm —"
"Mitä te luulitte?"
"Luulin vain, että puhuitte siitä toisesta kirkosta."
"Mistä toisesta kirkosta?"
"Siitä, joka oli rakennettava punaisista hongista ja valkoisesta koivusta sinne kauas Kolin rinteelle, ennenkuin vanha rovasti kuolee."
Herra arkkitehti vaikeni äkkiä ja kävi tulipunaiseksi.
"Niin — se — sitähän minä aina ennen — — taisin ajatella — — —"
Ja sitten hän puhkesi nauruun, sellaiseen onttoon, äänekkääseen nauruun.
Enkä minä oikein tiennyt oliko se naurua, vai liekö ollut itkua.