"Tässä piirros ja tuossa rakennusaine!"
"Marmoria!" huudahdin minä, ja sanatonna hämmästyksestä koetin kuvitella millaiselta tuo marmorinen komeus tulisi näyttämään Kolin honkien seassa.
"Jaa, jaa! Tällaista marmoria!"
Hän käänsi toisen puolen lohkaretta minuun päin, ja minä näin että se olikin varsin vaatimatonta tiilikiveä. Sitten hän puhkesi nauruun, niin että pince-nez lennähti kauas.
"Niin kaikki muutkin tulevat huudahtamaan. Tämä on näettekö vallan uusi keksintö. Vallan erinomainen! Pinta on laitettu niin sileäksi että sen voi maalata aivan marmorin väriseksi. Kaikki lohkareet valmistetaan tehtaassa aivan valmiiksi — ei muuta kuin latoo ne vain päällekkäin sitten. Siitä tulee aivan kuin marmorikirkko."
Tuntui kuin olisin kuullut Kolin honkien hiljaa huokailevan.
"Ja katsokaappa ikkunoita! Sekin on verraten uusi keksintö, vaikka se jo alkaa olla täällä pääkaupungissa hiukan käytännössä. Pienistä erivärisistä lasipaloista ja pullonpohjista kokoonpantu! Aivan kuin lasimaalaus! Kuin hienoin lasimaalaus! Eikä maksa kymmenettä osaakaan siitä kuin oikea lasimaalaus maksaa! Ja kaikki ornamentit tulevat samassa tehtaassa val — — —"
"Mutta sille paikalle, johon kirkko rakennetaan, ei oikein sopine — — —"
"Jaa — eikö totta? Paikka on vallan sopimaton! Mutta minä toivon varmasti että ystäväni kamarineuvos, joka nyt on kaupungin valtuusmiesten puheenjohtaja, voi vaikuttaa siihen suuntaan, että valtuusmiehet suostuvat vaihtamaan paikkaa ja sallivat kirkon rakennettavaksi Rautatietorille — — —"
"Helsinkiinkö tämä kirkko siis tulee rakennettavaksi?"