Täti piteli korviaan, mutta Prisse ei hellittänyt. Se haukkui niin että koko talo kaikui ja ikkunalasit tärisivät. Kaikki ihmiset kadulla seisahtuivat kuuntelemaan ja muutamat riensivät sisään tädin luo katsomaan mikä oli hätänä.
Ja Prisse yhä haukkui ja haukkui. Täti pani pumpulia korviinsa ja koetti kermalla ja sokerileivoksilla, kyyneleillä ja uhkauksilla saada Prisseä vaikenemaan, mutta kaikki oli turhaa. Prisse vain yltyi.
Silloin yht'äkkiä kuului "pau!!!" — — Sitten syvä äänettömyys. Prisse putosi komahtaen tyynyltään lattialle. Se oli kuollut. Keuhkot olivat halenneet!
Sitten Prisse haudattiin ja muut Prisset haukkuivat sen haudalla, että niin käy, niin käy kun haukkuu enemmän kuin keuhkot kestävät. Mutta Prissen täti katsoi heihin ylenkatseella ja sanoi että eihän sitä voinut odottaakaan että moiset rakit marttyyriä ymmärtäisivät.
TYYTYVÄINEN
Lehtori asteli katua pitkin palaillen kortteeriinsa Patrian hotelliin "Kristillisten kansan ystäväin" vuosijuhlasta. Hän oli vartavasten matkustanut Helsinkiin sieltä kaukaa maaseutukaupungista ollakseen mukana juhlassa. Ja hyväpä oli että oli tullut. Näytti tosiaankin siltä kuin tämä tulisi muodostamaan käännekohdan hänen elämässään. Siltä vallan tuntui. Olipa tosiaankin hyvä, että hän oli tullut.
Ei hän ollut käynytkään pääkaupungissa moneen vuoteen. Oikein tuntui virkistävältä taas. Oikein ylentävältä tuntui.
Lehtori veti turkinkauluksensa ylös.
Pakkanenpa oli täällä Helsingissäkin, mutta eihän sitä muuta voinut toivoakaan näin tammikuussa. Ja tuuli täällä aika tiukasti, mutta niinhän sitä aina tuulee näin meren rannalla. Ja jos on varaa pitää hyvät turkit, niin kestäähän sitä. Eikä ollut pitkä matka hotelliinkaan, muutoin olisi voinut ottaa ajurinkin. Olihan hän, luojan kiitos, siinä asemassa että saattoi ajaakin, jos tahtoi.
Tuossa loisti jo sähkövalokin hotellin ovelta. Oikein olivat mukavia nuo sähkövalot. Ei tarvinnut kenenkään turhaan hakea asuntoaan.