"Fästmanni ei ole koskaan vielä uskaltanut esittää Sissi Strömiä kenellekään, mutta nähtävästi hän pitää teitä liian vaarattomana, jotta voisitte tulla hänen rivaalikseen, hi, hi, hii!"
Ennenkuin ennätin vastata, oli rouva Dahl jo liehunut muitten sanatorion vieraiden luo kertomaan tuota merkillistä tapausta.
"Rivaaliksi!" Oliko hän aivan mieletön? Mitä rivaalisuutta tuommoisessa tapauksessa saattoi tulla kysymykseen?
Tuoko lienee kumminkin vaikuttanut minuun, en tiedä, mutta vaistomaisesti vältin neiti Strömiä, jonka avuttomuus suorastaan tympeytti minua. Hän ei näyttänyt uskaltavan sanoa sanaakaan tai ajatella ajatustakaan, ellei neiti Västman sitä ollut ensin hyväksynyt. Ja sitten hänellä oli alituinen suutelemisinto.
Neiti Västman ei ollenkaan näyttänyt pahastuvan, että selvästi osoitin välinpitämättömyyteni hänen ystäväänsä kohtaan. Päinvastoin se tuntui melkein miellyttävän häntä. Hän kävi yhä ystävällisemmäksi minua kohtaan ja tahtoi hyvin mielellään keskustella kirjallisuudesta ja kaikenlaisista nykyajan virtauksista. Eikä hän pahastunut siitäkään, että minä verraten jyrkästi kieltäydyin vastaanottamasta papyrossia, jonka hän päivällisen jälkeen minulle tarjosi. Itse hän aina sanoi polttavansa pari ruuan jälkeen. Se vaikutti niin rauhoittavasti. Rouva Dahl sanoi, että minä vaikutin vielä enemmän rauhoittavasti, koska neiti Västman ei nähtävästi yhtään luullut minusta sitä samaa kuin muista, että nimittäin kaikkien ainoana päämääränä oli ryöstää Sissi Ström pois häneltä.
Mutta sitten tuli se suuri muutos.
Eräänä päivänä tuli sähkösanoma, joka ehdottomasti pakoitti neiti Västmanin matkustamaan pois pariksi viikoksi. Mutta Sissin täytyi jäädä sanatorioon hermojaan hoitamaan.
Niin sanoi neiti Västman.
Lähtöpäivän aamuna Sissin silmät olivat yön itkusta niin turvonneet että hän näytti puoli sokealta. Neiti Västmankin tuntui hieman levottomalta ja tuon tuostakin hän siveli leukaansa vasemmalla kädellään, samalla kun hän oikealla taputti Sissiä hiukan umpimähkää, milloin olalle, milloin vyötäisille.
Asema oli aivan lähellä sanatoriota ja minäkin läksin sinne saattamaan neiti Västmania ja mahdollisesti pelastamaan Sissiä suistumasta junan alle. Niin arvelin. Eikä se arvelu niin vallan turha ollutkaan.