Oli helppo nähdä, että hän tosiaankin uskoi joka sanan ja mahdollisesti hiukan kaipasi pienten maiden "vapautta". Mies, jonka hartioilla; brittiläisen jättiläismaan johto jo kerran on levännyt ja varmasti vielä tulee lepäämään, ei ole vapaa, se on kyllä varma.

Moni sanoo, että MacDonald on uneksija ja idealisti — ja mitä hyötyä hänestä siis voi olla kylmässä, käytännöllisessä elämässä? Voineeko kukaan mainita maailmanhistoriaan jälkensä jättänyttä miestä, joka ei sydämensä syvyydessä olisi ollut uneksija ja idealisti? Ja voineeko kukaan mainita suurta, maailman kehitystä muovaelevaa aatetta, joka ei ole unelmana alkanut?

MARION PHILLIPS.

Taloustieteen tohtori Marion Phillipsin virallinen arvonimi on "Työväenpuolueen Johtava Naisvirkailija". Mitä kaikkea tuohon viattomalta näyttävään nimitykseen sisältyykään! Siinä on vaatimus, että milloin tahansa pitää olla valmis uhraamaan päivien työ ja öitten lepo, pitää kaikkitietävänä osata vastata vaikka millaisiin kysymyksiin, pitää milloin tahansa matkustaa sinne, missä satutaan tarvitsemaan, pitää järjestää mikä vielä ei ole järjestetty, paikata mikä on mennyt hajalle, j.n.e. aina lukemattomiin asti.

Kuinka on mahdollista, että kukaan kuolevainen voi kaikki nuo vaatimukset täyttää? Se tuntuukin vallan mahdottomalta, ja kumminkin sujuvat kaikki nuo lukemattomat työt kuin voideltuina Marion Phillipsin käsissä. Siihen vaaditaan tietysti erinomainen terveys, harvinainen sekä tietopuolinen että taitopuolinen kyky, suuri innostus työhön ja rajaton antaumus. Henkilö, joka on joutunut niin pitkälle yleisessä taidossa ja kehityksessä kuin tohtori Phillips, voi aina olla varma siitä, että hänen työtään maailmassa kaivataan ja että hänen ei koskaan tarvitse olla jouten. Yhtä varma hän myöskin saa olla siitä, että voi hankkia itselleen hyvän aineellisen toimeentulon tekemällä vähemmän kuin puolet siitä työstä, jonka hän nyt tekee. Mistä syystä siis tuo riehuminen? Hullu paljon työtä tekee, elää viisas vähemmälläkin.

Minkä sille nyt voi, että ihmisellä ei ole ainoastaan järkeä, vaan myöskin sydän! Minkä sille voi, että sydän alituisesti ilkkuu järjelle, kiintyy intohimoisesti asioihin ja toimiin, jotka tuottavat loppumatonta huolta ja jotka saattavat kokonaan unohduksiin sellaiset seikat kuin oman mukavuuden, rikkauden, loistavan aseman j.n.e. — Niin on käynyt Marion Phillipsillekin.

Marion Phillipsiin tutustuin jo alkupuolella vuotta 1910. Minulla oli jotakin asiaa rouva MacDonaldille ja läksin siitä syystä Lincoln's Inn Fieldin kolmeen. Sinne tultuani huomasin, että siellä olikin kokous, ja koetin livistää tieheni eteläisestä, mutta liian myöhään: rouva MacDonald oli jo minut huomannut ja vei sisään esitelläkseen minut "hyville ystäville". Noita hyviä ystäviä oli kolme, tohtori Phillips, tohtori Bentham ja neiti Longman. He olivat yhdessä vuokranneet suurenlaisen talon, ja se muuttui melkein toiseksi kodiksi sekä minulle että parille hyvälle toverille, joiden kanssa olin asettunut yhdessä asumaan. Kaikki nuo kolme englannitarta ovat siitä lähtien olleet, ei ainoastaan minun, vaan koko maamme lämpimiä ystäviä. Yksi heistä, neiti Mary Longman, tuli kokonaan meidän omaksemme, koska hän meni naimisiin Suomen Matkailijayhdistyksen sihteerin, Wolter Stenbäckin kanssa ja asettui asumaan Suomeen. Ikävä vain, että molemmat tohtorit eivät seuranneet hänen hyvää esimerkkiään! [Sen jälkeen kuin tämä on kirjoitettu, on saapunut viesti rouva Stenbäckin kuolemasta.]

Ensimmäinen vaikutelma Marion Phillipsistä, jonka selvästi muistan, oli, että hän mielestäni oli hyvin kaunis. Silmät suuret, tummat, ilmehikkäät, tukka tummanruskea, aaltomaisesti taipuva, iho hyvin hieno ja hyvin helposti punastuva. Hän tuli heti minua tervehtimään, kuin olisimme olleet vanhat tutut, ja siitä lähtien hän on aina pysynyt uskollisena ystävänäni.

Henkilö, joka tahtoo tutustua Englannin työväenliikkeeseen ja nähdä sen kehitystä ikäänkuin sisästäpäin, ei voi uneksiakaan parempaa opasta kuin on Marion Phillips. Hän ei ole noita asioita oppinut kirjoista taikka keskusteluista, hän on ne elänyt. Siksi ovatkin ne tiedot, joita hän antaa, elävän elämän tietoja, joita ei muulla lailla voi saada kuin tulemalla Marion Phillipsin kaltaisen henkilön lähelle. Muuan tapaus, yksi monista, todistaa selvästi, kuinka tarkkaan hän tuntee pienimmätkin sykähdykset puolue-elämässä: Aina ennen parlamentin vaaleja, joko täytevaaleja taikka varsinaisia vaaleja, kaikkien puolueiden lehdet kehuvat omia ehdokkaitaan ja vakuuttavat lukijoilleen, ettei kellään muulla ole pienintäkään toivetta tulla valituksi kuin juuri omalla ehdokkaalla. Työväenpuolueen lehdet eivät suinkaan ole mitään poikkeuksia siinä suhteessa. Eräässä tärkeässä täytevaalissa työväen lehdet vakuuttivat S:n varmasti tulevan valituksi. Tapasin samana päivänä Marion Phillipsin, joka juuri oli lähdössä kyseessäolevaan vaalipiiriin puhumaan S:n puolesta. Hän valitti väsymystä ja sanoi, ettei hän ollenkaan nyt viitsisi sinne matkustaa, koska se kumminkin oli vallan turha vaiva. Kysyin tarkoittiko hän sillä, että S. kyllä tulisi valituksi ilman ulkoapäin tulevia puuhiakin. Marion naurahti ja sanoi, ettei hän suinkaan sitä tarkoittanut, vaan sitä, että S:n asema oli siksi huono, ettei hän missään tapauksessa voinut tulla valituksi. Olin tietysti hämmästynyt, koska juuri olin lukenut, kuinka varmoja kaikki olivat hänen vaalistaan — ja sanomalehdet tietysti eivät koskaan valehtele!

"Valituksi tulee Y., vanhoillisten ehdokas, eikä kellään muulla ole vähintäkään mahdollisuutta", vastasi Marion lyhyesti. — Ja niin kävikin. Y. tuli valituksi suurella ääntenenemmistöllä.