Henkilökohtaisesti jouduin ensikerran tekemisiin Shaw'n kanssa, kun noin parikymmentä vuotta sitten sattumalta sain käsiini "Man and Superman"-kirjan. Siihen saakka tunsin Shawsta tuskin muuta kuin nimen, mutta tuo kirja valloitti minut heti kokonaan. Kesken kiireellisten töiden ryhdyin heti sitä suomentamaan ja kirjoitin samalla Shawlle pyytäen hänen suostumustaan suomennokseeni. En hetkeäkään epäillyt, etten olisi saanut pyytämääni lupaa, ja käänsin rauhallisesti eteenpäin. Mutta kuinkas kävi! Sain erittäin shawmaisen vastauksen, jossa suuri kirjailija valitti, että hän ei voi antaa lupaa eikä myöskään kieltää minua kääntämästä hänen kirjaansa, sillä hänellä ei ollut Suomessa mitään oikeuksia omiin teoksiinsa! (Pieni letkaus meille, jotka emme siihen aikaan uneksineetkaan yhtymistä Bernin konventioon!) — Vastasin hänelle, että varsin hyvin tiesin, ettei hänellä ollut "laillista" oikeutta omiin kirjoihinsa, mutta että hänellä varmaan oli siveellinen oikeus niihin, ja omasta puolestani vakuutin, että tulin hänen tahtoaan noudattamaan, oli se sitten kieltävä tai käskevä. Siksi pyysin vielä kerran häntä ilmoittamaan, salliko hän minun kääntää kyseessäolevan kirjan, vai soiko hän mieluummin, etten sitä käännä. Vastaus tuli heti, ja se alkoi näin: "Moral rights are all nonsense" (Siveelliset oikeudet ovat pelkkää lorua) — ja hänen täytyi yhä pysyä entisessä sanassaan. Hän ei voinut kieltää eikä käskeä. Sain tehdä juuri miten itse halusin! Siinä sitä nyt oltiin! Tiedän varmaan, että jos kirja ei olisi ollut niin säkenöivän nerokas, olisin jättänyt sen harmissani kääntämättä, mutta nyt kirjoitin kiltisti hänelle, että vaikka suuresti epäilin, oliko minulla oikeutta siihen, käänsin kuin käänsinkin kirjan suomeksi.
Kun sitten pari vuotta myöhemmin muutin Lontooseen asumaan, tutustuin Shawhon henkilökohtaisesti. Muistan hyvin, kun ensikerran olin kutsuttu lunchille hänen kotiinsa. Myönnän, että olin hyvin utelias näkemään, millainen Shaw oli kotonaan ja millainen oli hänen rouvansa. Ne kaksi tärkeätä asiaa jäävät aivan epäselviksi hänen kirjojaan lukiessa, taikka saa niistä jotenkin väärän käsityksen.
Niistä asioista ei myöskään puhuta niissä lukemattomissa kirjoissa, joita hänestä on kirjoitettu. Se, joka tuntee englantilaisia tapoja, ymmärtää pian miksi. Jokainen on kuullut sananlaskun: "Englantilaisen koti on hänen linnansa." Siinähän on tietysti paljon kaunista, että tuo kodin koskemattomuus on niin kireästi vartioitu, ettei mihinkään, joka sen piiriin kuuluu, toinen saa koskea. Seurauksena oli ollut, että kaikkein suurin osa Englannin merkkihenkilöiden elämäkerroista on merkillisen kuollutta luettavaa. Me saamme kyllä tietää, mitä merkkitöitä sankari on tehnyt, ja me saamme tavallisesti myöskin tietää, onko hänen suvussaan ollut joku lordi ja mitä se taikka se prinsessa on hänestä sanonut, y.m. samanlaista, mutta muutoin on henkilö marionetti, jonka sisäisestä elämästä emme tiedä yhtään mitään. Viimeisinä vuosina on Lytton Strachey nerokkaissa elämäkerroissaan ollut loistavana poikkeuksena tuosta säännöstä, ja hänen menestyksensä onkin ollut ääretön. Se osoittaa, kuinka englantilaiset ovat kaivanneet sankareissaan ihmistä, vaikka vasta Strachey uskalsi esittää itse ihmisen sellaisenaan, niinkin yläpuolella pilviä palvotun henkilön kuin kuningatar Viktorian. Vasta sitten, kun joku Strachey kuvaa meille Bernard Shawn, saamme hänestä ehyen ja oikean kuvan. Siihen saakka täytyy tyytyä pikku paloihin, sieltä täältä poimittuihin. Lohduttaudun sillä, että "lisänä rikka rokassa", ja ehkä kerran pikku paloistakin voi olla jotakin hyötyä, kun jättiläisen kuvaa sommitellaan.
Shawn rouva miellytti minua sangen paljon heti ensi silmäykseltä, ja jota useammin olen hänet nähnyt, sitä varmemmaksi tuo vakaumukseni on käynyt, että hän on täysin taitava hoitamaan vaikeata asemaansa: olemaan Shawn vaimona. Tietysti on monia, jotka eivät voi hänestä sanoa hyvää sanaa, mutta sehän on aina niiden kohtalo, jotka kova onni on asettanut kuuluisuuksien vaimoiksi. Rouva Shawlla on hauska tapa puhua miehestään, jota hän aina nimittää "G.B.S:ksi", ei koskaan muuksi. Siinä suhteessa hän seuraa samaa tapaa kuin esim. rouva MacDonald, joka myöskin aina miehestään puhuessaan nimitti häntä "J.R.M:ksi" eikä miksikään muuksi. Se on mielestäni varsin hauska tapa, mutta tarttuva, niin että muukalainenkin usein tulee sanoneeksi G.B.S., vaikka tietysti pitäisi sanoa Mr. Shaw.
Mikäli Shawn tuttavat vakuuttavat, hän on naimisissa ollessaan aina asunut samassa paikassa, Adelphi Terrace n:o 10. Sekin on hyvin englantilaista. Kun on laittanut itselleen pesän erämaahan, sellaiseen kuin Lontoo, niin siinä pysyy. Helsingissä jokainen tuntee koko kaupungin, ja on juuri samantekevä asuuko Eirassa vai Kruununhaassa. Paikka on aina tuttu helsinkiläisille. — Toista on erämaassa. Siellä kun löytää tuulensuojan ja oppii tuntemaan kaikki kivet ja kolot sen ympärillä, ei tee mieli lähteä uusia seikkailuja hakemaan, uusia tuttavuuksia hankkimaan. Lontoolaiset muuttavat harvoin, ja muuttoon on aina ankarat syyt.
Olen huomauttanut hänen "englantilaisuuksistaan", ja kumminkin tiedän, että Shaw, jos tietäisi, väittäisi kiihkeästi vastaan. Hänen oman vakuutuksensa mukaan hän on ainoastaan ja yksinomaan irlantilainen, minkä seikan hän mainitsee alituisesti sekä puheissaan että kirjoituksissaan. Mutta hän myöskin mielellään lisää: "Kaikki viisaat englantilaiset ovat irlantilaisia!" — Ja onhan myönnettävä, että hän on syntyperältään irlantilainen, Dublinissa irlantilaisista vanhemmista syntynyt, vaikka Lontoo tuntuu hänet nielleen melkein kokonaan.
Silloin, ensikerran hänet tavatessani, hän heti lunchin jälkeen vei minut saliin, vetäen esiin pöydälle paksun teoksen piirroksia.
"Tunnetteko ehkä noiden tekijän?" hän kysyi, ja totta kai tunsin Albert
Engströmin. Shaw kyseli hänestä yhtä ja toista ja kertoi kauan olleensa
Albert Engströmin hartaita ihailijoita. Eikä se ollutkaan ihme, sillä
heidän huumorissaan on monta yhtymäkohtaa.
Kysyin Shawlta, oliko hän aina ollut niin ankara kasviksien syöjä ja ehdottomasti raitis, kuin lunchia syötäessä oli käynyt selville. Hän vakuutti aina inhonneensa lihaa ja alkoholia, eikä hän liioin koskaan ollut katunut kauppojaan, että jätti ne ainaisiksi koskematta ja tyytyi kasviksiin ja veteen. Hän ei koskaan salaa sitä, että hän pitää itseään elävänä esimerkkinä siitä, kuinka vähän nero on riippuvainen alkoholin ja liharuokien kiihoituksesta.
Shawn asunto on lähellä Charing Crossin jättiläisasemaa, mutta hiljaisen sivukadun varrella, jonne melu Charing Crossilta ja Strandilta ei kuulu. Ikkunoista näkyy Thames-virta ja vihreitä puutarhoja. Se on kosteikko erämaassa.