Tärkeä kysymys on siis: Kuinka tulevat nuo pimeitten kaivosten lapset, jotka elämä usein on äärimmilleen katkeroittanut, käsittämään elämää Easton Lodgen paratiisissa, jossa kaikki huokuu rauhaa ja sopua? Lady Warwickin syvä vakaumus on, että ihmiset voivat ymmärtää ja auttaa toisiaan, turvautumatta murha-aseisiin, ja että hyvä tahto ja rauhallinen työ vie kauemmaksi kuin aseellinen taistelu ja keskinäinen riita. Tuon vakaumuksen hän on voinut painaa merkillisen syvälle East on Lodgen elämään. Jokainen joutuu siellä sen vaikutuksen alaiseksi. Ei ole kumma, että bolshevikki-kommunistit vihaavat lady Warwickin kommunismia kuin myrkkyä.
Onnellinen Easton Lodge, kauniiden unelmien kehto!
SIDNEY JA BEATRICE WEBB.
Aina kun näen Sidney ja Beatrice Webbin tai puhelen heidän kanssaan, johtuu mieleeni Helsingin suomalainen tyttökoulu 1880-luvun alkupuolella. Sielläkin oli Sidney ja Beatrice Webb, vaikka heidän nimenään oli lehtori ja rouva Godenhjelm. Henkinen yhtäläisyys näiden välillä on niin selvä, että vallan tekee mieli ruveta sedittelemään ja tädittelemään Webbejä, niinkuin ennen Godenhjelmejä. Ja Webbien parissa tunnen olevani aivan yhtä tuhma koulutyttö kuin ennen Godenhjelmien parissa.
Lieneekö ketään senaikuista henkilöä, joka voi ajatella "lehtoria" muistelematta samalla "lehtorskaa"? Myöhemminhän heistä kyllä tuli "professori" ja "professorska", mutta ne nimitykset tuntuivat aina vierailta meille, entisille oppilaille. — Olipa heillä mitkä arvonimet tahansa, he kaksi olivat yksi.. Samoin Webbit. Sidney ja Beatrice Webb merkitsee yhtä kokonaisuutta eikä kahta eri henkilöä. Pessimistitkin, jotka ovat tunteneet Godenhjelmit taikka Webbit, alkavat vähitellen uskoa, että jos miehellä ja naisella on juuri samat harrastukset, jos he ovat samalla kehitys- ja sivistysasteella, jos heillä ei ole lapsia jakamassa heidän rakkauttaan ja huolenpitoaan sekä vetämässä heidän mieltään pois yhteisistä harrastuksista, ja jos heillä sen lisäksi ei ole jokapäiväisiä leipähuolia ja molemmat ovat luonteeltaan rauhaa rakastavia, niin voi ajatella, että nuo kaksi ehkä saattavat elää varsin onnellisessa avioliitossa. Webbit täyttävät kaikki nuo ehdot, kuten ennen Godenhjelmitkin, ja molemmissa tapauksissa on seurauksena ollut ihanteellinen avioliitto.
Yleinen mielipide, s.o. kaikista puolueväreistä riippumaton, intelligenttien ihmisten mielipide, on se, että Sidney Webb on kuin elävä tietosanakirja. Hänen tietojensa laajuutta ja täsmällisyyttä on tavallisen ihmisen mahdoton mittailla. Sanotaan kyllä, että hän kaikesta laajasta opistaan huolimatta on hiukan kuiva, mutta kuiviahan ovat tietosanakirjatkin. Se aivan kuin asiaan. Meillä Suomessa se seikka ymmärretään paremmin kuin Englannissa. Englantilaiset vaativat aina edes jonkin määrän huumoria julkisilta henkilöiltään. Huumorin puute ehkäisee hämmästyttävässä määrässä muuten loistavalla intelligenssillä varustetun henkilön uraa.
Meillä Suomessa on asian laita jokseenkin päinvastainen. En ole milloinkaan kuullut, että kehenkään ura olisi siitä kärsinyt, että häneltä puuttuu huumoria, mutta kyllä varmaan siitä, että hänellä on sitä vallan riittävästi, ehkä liikaakin. Huumori ei kuulu kansallisiin ominaisuuksiimme. Ernst Lampén kyllä väittää, että savolaisilla sitä on yleensä oikein runsain mitoin, ja saattaapa se olla tottakin. Mitäpäs minä hämäläisenä siitä tietäisin! Sen vain tiedän, että kuivahko ja hitaanpuoleinen asiallisuus on meillä syvyyden ja luotettavuuden varma merkki. Mitäs leikinlaskijoista ja ilveilijöistä, joita Albionin merkillinen kansa niin hartaasti näkyy suosivan!
Sidney Webbille huumori ei ole mikään helposti esiintyvä lahja, eikä sitä saa ilmoille muuta kuin puristamalla. Mutta siitä huolimatta hän aina kumminkin saa jonkin pienen komman syntymään, vaikka tosin hiukan ähkimällä ja puhkimalla. Sellainen hyvä tahto vaikuttaa kuulijoihin vallan liikuttavasti.
Molemmista Webbeistä loistaa hyväntahtoisuus kaikkia kohtaan. Siitä ei voi kukaan erehtyä. Kukapa Godenhjelmeistäkään saattoi siinä suhteessa erehtyä. Tuntuu hyvältä olla samassa huoneessakin kuin Webbit. Ihminen hengittää heidän seurassaan parempaa ja puhtaampaa ilmaa, joka antaa rohkeutta ja uskoa elämään.
Kun sodan jälkeen jälleen muutin Lontooseen ja niin moni seikka oli suuresti muuttunut, oli minulla jonkinmoinen lohduttava varmuus siitä, että Webbit eivät olleet muuttuneet. Olin arvannut oikein. He eivät olleet muuttuneet eivätkä edes muuttaneet. Sama talo, jossa he olivat asuneet kolmisenkymmentä vuotta, oli vieläkin heidän kotinsa. Yhtä vähän kuin kenenkään mieleen olisi pälkähtänyt, että Godenhjelmit olisivat keksineet muuttaa pois tuosta tutusta pienestä puutalosta Ludviginkadun varrelta, yhtä vähän kukaan saattoi kuvitella, että Webbit olisivat jättäneet vanhan kotinsa Grosvenor Roadin 41:ssä. Sinne siis suuntasin kulkuni, Thamesin rannalle, lähelle parlamenttitaloa.