Koputin ovea, kuten Englannissa on tapana, ja palvelustyttö, joka avasi oven, pyysi minua astumaan toiseen kerrokseen. Tietysti toiseen kerrokseen, aivan niinkuin ennenkin! Eikö liene ollut sama palvelustyttökin kuin silloin ennen, monta, monta vuotta sitten. — Toisessa kerroksessa, salissa, istuivat isäntä ja emäntä vilkkaasti keskustellen neljän vieraan kanssa, jotka olivat saapuneet ennen minua. Kaksi heistä oli italialaista, yksi japanilainen ja yksi englantilainen. Keskustelu oli vilkkaassa käynnissä, ja japanilainen selitti juuri, kuinka taas oli Japanissa ilmestynyt uusi painos Webb-puolisoiden viimeistä kirjaa. Se antoi aihetta emännällemme kertoa, kuinka kiitollisia he ovat japanilaisille, sillä kaikista kansoista maailmassa juuri japanilaiset ovat osoittaneet enimmän ymmärtämystä ja ystävyyttä Webb-puolisoille. Kaikki heidän kirjansa käännetään heti japaninkielelle, tavallisesti jo käsikirjoituksesta, niin että ne ilmestyvät samaan aikaan Japanissa kuin Englannissakin.
Isäntämme puheli kohteliaasti jokaisen kanssa, ilman erikoista mielenkiintoa, mutta herttaisen ystävällisenä. Muistui mieleeni, kuinka tosi Beatrice Webbin kuvaus Sidney Webbistä on, kun he ensikerran tapasivat toisensa, vuonna 1890. Päiväkirjassaan siltä ajalta Beatrice Webb, siihen aikaan Beatrice Potter, kaunis, seuraelämässä ja tieteellisissä piireissä tunnettu perijätär, kertoo tapauksesta näin:
"Sidney Webb, sosialisti, söi päivällistä täällä tänään. Hän on merkillinen pikku mies, jolla on äärettömän suuri pää ja hyvin pieni ruumis ja jonka otsan leveys on aivan riittävä selittämään hänen tietojensa sanakirjamaista luonnetta. Juutalainen nenä, huomiota herättävät silmät ja suu, musta tukka, hiukan kampaamaton, silmälasit ja mitä porvarillisin musta takki, käyttämisestä kiiltävä. Minä pidän siitä miehestä. Hänen puheensa suoruus, hänen laajanäköisyytensä ja mielikuvituksellinen lämminsydämisyytensä voi kantaa hänet kauaksi. Hänessä on sellaisen henkilön varmuus, joka aina ajattelee nopeammin kuin hänen naapurinsa ja jota epäilykset eivät paina ja jolle yksityistietojen hankkiminen on yhtä helppoa kuin asioiden käsittäminen. Mutta hänessä ei ole mitään turhamaisuutta, ja hän on täysin vapaa käytöksessään. Siksi hän ei myöskään huomaa, jos hän tulee astuneeksi naapurinsa liikavarpaille. Ennen kaikkea hän on aivan epäitsekäs sekä, niin luulen, aivan varma uskoessaan, että yhteinen tarkastus ja yhteinen hallinto ainakin vähentää, ellei kokonaan hävitä, köyhyyttä."
Tuo kuvaus sopii häneen vieläkin aivan tarkasti. Pilalehdet esittävät hänet aina hirmuisen suuripäisenä ja pieniruumiisena, ja hänen vakaumuksensa ytimenä väitetään olevan "asteittaisuuden välttämättömyys". Arvattavasti se on aina tiedemiesten vakaumus, ja Sidney Webb on ennen kaikkea tiedemies. Kansantaloudellisten aineiden tutkimus hänet johti "välttämättömällä asteittaisuudella" ja myöskin asteittaisella välttämättömyydellä sosialismiin.
Siihen aikaan kuin Sidney Webb muuttui sosialistiksi, tuollainen oppi vallan kauhistutti yleisöä. Oli suorastaan häpeä ruveta sosialistiksi, ja vielä päällepäätteeksi niin oppineen ja yleistä kunnioitusta nauttivan miehen kuin Sidney Webbin! Nythän ajat ovat täydellisesti muuttuneet Englannissa, jopa niin, että on pelättävä sosialismin käyvän muotiasiaksi, kun kreivit ja markiisit ja vieläpä herttuatkin alkavat pyrkiä työväenpuolueen jäseniksi.
Semmoiselle miehelle kuin Sidney Webb ei mikään tietysti voi olla muotiasia, vaan syvän harkinnan vähitellen synnyttämä vakaumus. Ja kun hän tuon vakaumuksen saavutti, on vallan selvää, ettei hän seurannut samoja sääntöjä kuin moni muu uuteen uskoon kääntynyt eikä alkanut kiihkeästi ajaa sosialismin asiaa tuomitsemalla kaikkia, jotka ajattelivat toisin, vaan hän alkoi hiljalleen äärimmäisestä oikeanpuolisesta rajasta ja siirtyi siitä hiljalleen vasemmalle. Hänestä tuli muutamien samoin ajattelevien kanssa Fabian-seuran perustaja. Sosialismi oli tuleva kasvatuksen kautta eikä millään muulla tavalla. Vasta silloin, kun ihmiset olivat alkaneet aapisesta ja vähitellen päässeet syvempiin totuuksiin kiinni, vasta silloin alkoi aika kypsyä sosialistisille yhteiskunnan muutoksille. "Asteittaisuuden välttämättömyys" oli hänelle alusta alkaen selvillä elämäntyössään.
Kun tavallinen ihminen lukee Sidney Webbin elämästä, mitä hän on tehnyt, mihin ottanut osaa, mitä saanut aikaan, alkaa melkein päätä pyörryttää. Kaikkialla, missä on tarvittu kansantaloudellisia ja tilastollisia tietoja, on aina käännytty Sidney Webbin puoleen. Milloin hän on ollut työssä sotaministeriössä, milloin siirtomaiden ministeriössä. Milloin hän on ollut jäsenenä Lontoon hallinnossa, milloin Lontoon yliopiston johtokunnassa. Sittemmin hän on luennoinut kansantaloutta Lontoon yliopistossa ja työväenopistossa. Sitten hänet nimitettiin yleisen hallinnon kunniaprofessoriksi Lontoon yliopistoon. Tuskin löytynee sitä kuninkaallista tutkijakuntaa, jonka on otettava selkoa taloudellisista seikoista, missä Sidney Webb ei ole jäsenenä. Koska hän on myöskin suorittanut korkean lainopillisen tutkinnon, toimi hän yhteen aikaan lakimiehenäkin. Hänen tieteelliset harrastuksensa tulivat ehkä selvimmin näkyviin silloin, kun hän yhdessä muutamien avustajien kanssa perusti sittemmin niin kuuluisan "London School of Economics and Political Sciencen", josta on tullut ehkä tärkein osa Lontoon yliopistoa. Yhdessä Bernard Shawn kanssa hän myöskin perusti viikkolehden "The New Statesman", jonka johtokunnan puheenjohtajana hän yhä vieläkin on.
Bernard Shaw ja Webb olivat yhteistyössä nuoruudestaan asti. Yhdessä he olivat myöskin Fabian-seuran tärkeimmät pylväät. Siihen aikaan he edustivat radikaalisen maailmankatsomuksen äärimmäistä huippua, vaikka heitä ei suinkaan enää pidetä kovinkaan etäällä vasemmalla olevina. Englantilainen kirjailija St. John Ervine kirjoittaa Bernard Shawn 70:nnen syntymäpäivän johdosta, että vaikka kyllä on vallan totta, että Shaw on vanhoillinen, on Webb hänen rinnallaan kivettynyt tory, joka jyrkästi kieltäytyy käyttämästä uudenaikaisia keksintöjä, semmoisia kuin puhelimia taikka täytekyniä. St. John Ervine väittää myöskin Webbin, kuten Shawnkin, olevan mitä kiihkeimpiä individualisteja, vaikka hän sanoo itseään sosialistiksi. Samaan ryhmään hän lukee myöskin H.G. Wellsin. Ei kukaan noista kolmesta alistu koskaan komennon alle, vaikka kuulee Englannissa väitettävän sellaistakin, että he muka ovat ottaneet vaikutelmia Venäjältä päin. Näin kirjoittaa St. John Ervine: "Jos Englannissa nyt perustettaisiin neuvostotasavalta, niin ensimmäinen henkilö, joka hirtettäisiin juonittelusta sitä vastaan, tulisi olemaan Bernard Shaw, toinen H.G. Wells ja kolmas, jota potkien kuljetettaisiin hirsipuuhun, Sidney Webb. Sillä nuo kolme ovat meidän aikamme suurimmat individualistit!" — Sellaista on tämä elämä! Ensin heitä pidetään kauhistuttavina kiihkoilijoina, vasemmistolaisina, vallankumouksellisina, joiden kanssa ei kukaan mainettaan menettämättä edes voi seurustella, ja sitten tulee uusi sukupolvi ja syyttää heitä rutivanhoillisuudesta! Väkisinkin tulee ajatelleeksi tarinaa ukosta, pojasta ja aasista, joita ihmiset aina moittivat, ajoipa aasin selässä ukko tahi poika tai ei kukaan, Aina oli näkijöillä moittimisen syytä.
Huolimatta siitä, että Sidney Webbin elämä on melkein kehdosta saakka ollut ankaraa työtä ja toimintaa, tuntuu monesta kuin hän saisi nimittää kaikkia vuosia aina vuoteen 1892 oppivuosikseen, aivan niinkuin Beatrice Webb nimittää elämäkerrassaan elämäänsä tuohon merkilliseen vuoteen asti. V. 1892 Sidney ja Beatrice Webb yhdistivät kohtalonsa avioliiton sitein, ja vasta silloin alkaa heidän paras työaikansa, heidän syvin vaikutuksensa Englannin yhteiskunnalliseen elämään. Beatrice Webbin kirjoittama merkillinen oma elämäkerta "My Apprenticeship" (Oppivuoteni) ilmestyi keväällä 1926 ja on alusta alkaen saanut sen tunnustuksen, että jokaisen, joka tahtoo tutustua Englannin yhteiskunnalliseen kehitykseen viime vuosisadan loppupuoliskolla, on luettava se. Kirjan toinen osa, jonka nimeksi on mainittu "Yhteistyömme", ilmestynee verraten pian, ja vasta se tulee antamaan meille tietoja työstä, jonka tuo merkillinen pariskunta on tehnyt.
Beatrice Webb tuntuu, ainakin muukalaisesta, vilkkaammalta, vähemmän tietosanakirjamaiselta, kuin hänen oppinut puolisonsa. Eipä silti, että häneltä puuttuisi oppia, mutta hänessä on samalla paljon pehmeyttä, paljon suloa. Hänen "oppivuotensa", ennenkuin hän tapasi Sidney Webbin, olivat vielä merkillisemmät kuin hänen miehensä oppivuodet, etenkin siitä syystä, että häntä naisena ja vielä lisäksi Viktorian aikalaisena ympäröivät jos jonkinlaiset kahleet, joilla ei miehiä koskaan koetettukaan kietoa.