"En tiedä mitä tiedemiehet siitä sanovat, mutta sen tiedän, että siellä etelässä tapaa satavuotiaita tuhkatiheässä… Elämä on siellä…"
En voinut olla hiukan hymyilemättä. Eikö hän tietänyt, että elämä oli siellä, missä tuollaiset elämää uhkuvat henkilöt kuin hän elivät ja loivat loistoa ympärilleen, olipa siellä kuuma tai kylmä.
Hän rupesi sitten kertomaan äidistään. Aivan äskettäin hän oli Ardochissa käynyt autoretkellä äitinsä kanssa. Kun he palasivat kotiin, oli Cunninghame Graham hiukan levoton siitä, että vanha äiti ehkä oli liiaksi rasittunut, ja hän virkkoi, että äidin piti nyt heti panna maata ja levätä kunnollisesti.
"Maatako?" kysyi äiti hämmästyneenä, "en mitenkään nyt jouda lepäämään, sillä minun on mentävä puutarhaan katsomaan, onko puutarhuri jo saanut valmiiksi lavat, joista hänelle aamulla puhuin". Ja puutarhaan hän meni viipyi siellä kauan täydessä työssä. — Pian hän täyttää siis sata vuotta, jos saa elää niin kauan. Kysyin puhuisiko hän piakkoin jossakin, mutta vastaus oli kieltävä.
"Eikö teitä edes saa kuulla Trafalgar Squarella, joka on niin täynnä muistoja?"
"Niin, Trafalgar Square on täynnä muistoja… Muistatteko, kuinka kerran siellä yhdessä puhuimme?"
Niinkuin olisin sitä voinut koskaan unohtaa… Se oli niinä entisinä "hyvinä" aikoina, jolloin meillä, Lontoon suomalaisilla, oli kaikilla yhteinen työ: taistelu maamme vapauden puolesta ja selittäminen tsaarin sadoille tietämättömille kannattajille, kuinka asiat Suomessa olivat ja mikä vaara uhkasi meitä idästä. Ne ajat ovat olleet ja menneet, mutta työtä melkein samaan suuntaan vielä tarvitaan, ja hyvä on, että entiset ystävät Lontoossa vielä seuraavat ajan merkkejä ja ovat valmiit astumaan työhön, jos tarvitaan. Cunninghame Graham on uskollisimpia heidän joukossaan.
J. RAMSAY MACDONALD.
Kesällä 1908 matkustin Lontooseen, pääasiallisesti tapaamaan ystävääni Rosea, sillä hänen tapaamisensa ja keskustelut hänen kanssaan olivat käyneet minulle melkein elinehdoksi silloisina hirvittävän vaikeina vuosina.
Rose oli minua King's Crossin asemalla vastassa, ja hän oli tuskin tervehtinyt minua, ennenkuin hän huomattavasti tyytyväisenä huudahti: "Vielä tänä iltana sinun täytyy tulla kanssani suuriin kutsuihin Ramsay MacDonaldin luo. Hän ja hänen rouvansa ovat maailman suloisimpia ihmisiä, ja olen varmasti luvannut tuoda sinut kanssani illalla."