Hän painoi ylioppilaslakin päähänsä ja alkoi astua ylioppilastaloa kohti.
Henrikin esplanaadi oli täpösen täynnä väkeä. Ylioppilastalon portaita astui juuri alas pitkä, ryhdikäs ylioppilas kantaen sinistä lippua. Hänen jälessään seurasi koko parvi ruusurintaisia, valkolakkisia laulajia ja kohta kajahti ilmoille: "Kaikukohon laulu maamme!"
Tuossa seisoi Vilma Aarniokin ylioppilaslakki päässä ja hänen seurassaan pari muuta naisylioppilasta. Hart ei millään ehdolla tahtonut tavata häntä nyt. Katsomatta sinne päin hän astui nopeasti ylös ylioppilastalon portaita. Talon sisässä oli melua ja hälinää, kun juuri oltiin lähdössä Alppilaan ja Kaisaniemeen. Muiden seassa Hart huomasi Eksköldin, jota hän ei ollut nähnyt moneen viikkoon, koska Eksköld oli muuttanut asumaan jonnekin Helsingin lähelle saadakseen olla rauhassa. Hart tervehti häntä etäältä ja Eksköld jätti heti puhetoverinsa ja tunki ylioppilasparven läpi vestibyylissä Hartin luo.
"Olipa hyvä että tapasin sinut, niin saan kuulla kuinka menestyt minun monissa viroissani", virkkoi hän.
"Miksikä en menestyisi. Kaikki käy hyvin, kunhan vain saisin perhoskirjani edistymään, mutta se näyttää harmaalta."
"Etkö nyt voisi edes Vapunpäivänä unohtaa — tai ainakin sallia toisten hetkeksi unohtaa — nuo sinun siunatut perhosesi? Luo silmäsi muihin perhosiin tänään ja anna harmaiden ajatustesi selitä", virkkoi Eksköld nauraen, mutta Hart tunsi että tuossa leikissä oli totta toinen puoli.
Oh, tuota ei Eksköldin tarvitseisi sanoa toista kertaa. Kyllä hän, Hart, itsekin osasi pitää huolta töistään. Eihän hän ollut niistä puhunutkaan apua pyytääkseen, vaan pakoittaakseen ajatuksiaan toiseen suuntaan.
"Lähdemmekö Alppilaan?" virkkoi Hart äkkiä, muuttaakseen puheainetta, ja yhdessä läksivät molemmat dosentit alas ylioppilastalon portaita.
Talon ohi Alppilaan päin kulki juuri silloin Anna Hemmer samassa sinisessä kävelypuvussa, jossa Hart oli tottunut hänet näkemään. Anna Hemmer oli lähtenyt kaupungille muille asioille, mutta nähdessään laulajien marssivan ylioppilastalolta, oli hän kääntynyt seuratakseen heitä vähän matkaa.
Samalla häntä ikäänkuin hiukan hävetti. Hän ei kuulunut tuohon iloiseen, meluavaan seuraan. Tietämättään hän ojentautui suoremmaksi ja hänen kasvonsa saivat jäykän, ylpeän ilmeen.