"Salliiko neiti Hemmer meitä seuralaisikseen matkalla Alppilaan?" kuului samassa Hartin ääni hänen vieressään, ja hän kääntyi tervehtimään Hartia ja Eksköldiä.
Hartin mieli oli kirkastunut, kun hän huomasi Anna Hemmerin, sillä hän oli huhtikuun ajalla, jolloin he joka päivä olivat toisensa tavanneet koulussa, vähitellen mieltynyt tuohon tyyneen, vakavaan neiti Hemmeriin, jolla oli niin sointuisa ääni. Se oli jonkunmoista uutuuden viehätystä kaiketi. Hart oli aina jakanut naissuvun kahteen luokkaan: sellaisiin jotka olivat alle 20 vuotta ja sellaisiin jotka olivat yli 60 vuotta. Edelliset pitivät häntä sankarina, jälkimäiset lapsena ja molempien parissa hän aina saattoi olla edeltäkäsin varma saavuttavansa suosiota. Välillä olevaa ikäluokkaa kohtaan hän aina oli tuntenut jonkunmoista vastenmielisyyttä. Tai oikeammin sanoen epävarmuutta, joka ei tuntunut miellyttävältä. Anna Hemmeriä hän oli melkein pelännyt. Siitä syystä tuolla vähitellen tapahtuvalla kesyyntymisellä oli omituinen viehätyksensä.
"Sallitteko, neiti Hemmer?" kysyi Hart uudestaan, ja samassa välähti hänessä hämärä tunne, että hän nyt kosti Eksköldille äskeisen epäystävällisyyden.
"Tehkää hyvin", vastasi Anna Hemmer tyynesti ja jatkoi sitten kääntyen Eksköldiin: "Kuinka jaksat nyt Arvid? Näytät mielestäni paljoa virkeämmältä kuin kuukausi sitten."
Se oli totta. Eksköld oli tavattoman virkeän näköinen tänä aamuna ja hän oli mitä parhaimmalla tuulella, joka näyttäytyi siten, että hän jakeli pikku pistoksia kaikkialle.
Keskustelu sujui kevyesti aineesta aineeseen, ja Anna Hemmeriin, jonka aikomus ei ollut ensin lähteä Alppilaan saakka, tarttui myöskin Eksköldin virkeys, niin että hän suostui menemään perille saakka laulua kuuntelemaan. Enimmäkseen Eksköld ja Anna hoitivat keskustelua. Hart, jonka valoisampi mieliala äkkiä taas oli masentunut, kuunteli heitä, ajatukset puoleksi muualla. Hän kuuli kuinka Eksköld terävällä, huvittavalla tavallaan laski leikkiä tieteellisistä töistään, tieteitten vaikutuksista ylioppilaisiin, tieteitten kansantajuisesta esittämisestä j. n. e. Tiede, tiede, tiede — kuinka tuo kaikki harmitti Hartia, niin että otsa vetäytyi syvään ryppyyn.
Anna tahtoi vetää Hartin keskusteluun. Historian professori ajoi juuri heidän ohitsensa ja kohotti hattuaan.
"Kuuntelitteko koskaan ylioppilaana ollessanne hänen luentojaan, tohtori
Hart, vai eikö historia teitä huvita ollenkaan?"
"Kuuntelin joskus. Ja muistan erittäin erään luennon, jolloin hän puhui henkilöstä, jota suunnattomasti ihaelen."
"Todellako? Saanko kysyä kuka se on?"