Hart muisti tuon kaiken virkkaessaan tyynesti:
"Ei tuo sijaiseksi rupeaminen liene vallan mahdotonta minulle. Mutta kyllä minun kumminkin täytyy hiukan miettiä sitä ensin."
"Teet minulle hyvin suuren palveluksen, jos suostut."
"Se riippuu myöskin osaksi ukko Hemmeristä, jonka kanssa juuri aioin mennä puhumaan perhosistani, tiedäthän. Jos hän kovin kiirehtii työtäni, en tiedä kuinka järjestäisin asiat."
"Työsi näkyy hyvin läheisesti liikuttavan ukko Hemmeriä." Eksköldin suu vetäytyi hiukan ivalliseen hymyyn.
"Mitä tarkoitat?"
"En mitään."
Ennenkuin Hart ennätti saada selville, mihin tuo pistos tähtäsi, olivat molemmat miehet saapuneet Hemmerin asunnolle Yrjönkadulla. Hart soitti ovikelloa ja hetken kuluttua tuli köyryselkäinen, harmaahapsinen professori Hemmer itse avaamaan etehisen oven.
Hän oli hyvin omituinen ilmiö tuo vanha professori Hemmer. Ei kuulunut ainoankaan pankin johtokuntaan. Ei ollut yhdenkään osakeyhtiön toimeenpanevana tirehtöörinä. Ei edes osakkeiden omistajana eikä toimikunnan puheenjohtajana missään. Vaikka oli professori Helsingin yliopistossa.
Vielä merkillisempi seikka oli se, ettei kukaan ihminen maailmassa tiennyt oliko hän fennomaani vai svekomaani. Kaikkein vähimmin hän itse sen tiesi. Kerrottiin että muutamia vuosia sitten pari muuta professoria oli päättänyt saada selvää tuosta asiasta. Yliopistossa oli näet tärkeä vaali. Tietysti oli kaksi ehdokasta, fennomaani ja svekomaani. Molemmat muutoin täysin kykeneviä ehdotettuun toimeen. — Tietysti. Kielipuolueet olivat aivan tasaväkiset ja joka ääni siis tärkeä.